Sobibor

Maaliskuussa 1942 natsit rakensivat Sobiborin kuolemanleirin, jonka tarkoituksena oli tappaa Euroopan juutalaisia kaasukammioissa. US Holocaust Memorial Museum tietolähteen mukaan on arvioitu, että 18 kuukauden aikana 250 000 juutalaista tapettiin Sobiborissa.

Sobiborin leiri sijaitsi Saksan miehittämässä Puolassa itärajalla viisi kilometriä länteen Bug joesta. Bug joen toisella oli Ukraina, joka oli kuulunut Neuvostoliitolle ennen Saksan miehitystä heinäkuun 22, 1941. Pahaa aavistamattomille uhreille jotka saapuivat Sobiboriin kerrottiin, että heidät lähetetään työleirille Ukrainaan, mutta sitä ennen tulisi käydä suihkussa. Kaasukammio oli naamioitu näyttämään suihkutiloilta. Suihkuun menijät tapettiin heti näissä kaasukammioissa.

Sobibor oli yksi kolmesta operaatio "Reinhard" leiristä. Operaatio "Reinhard" laitettiin alkuun Wannseen kokouksessa tammikuun 20 päivä vuonna 1942. Operaation suunnitelma oli ratkaista lopullisesti juutalaiskysymys. SS-brigadeführer Odilio Globocnik oli operaatio "Reinhardin" johtaja. Kaksi muuta operaatio "Reinhardin" leiriä olivat Belzec ja Treblinka.

Wannseen konferenssissa natsit arvioivat, että Neuvostoliitossa oli noin 5 miljoonaa juutalaista tammikuussa 1942, lisäksi juutalaisia oli 2 994 684 Ukrainassa ja Valkovenäjällä 446 484 . Sen lisäksi juutalaisia oli vielä 2 284 000 Puolassa Saksan miehittämällä alueella, joka tunnettiin nimellä yleinen hallintoalue. Wannseen kokouksessa natsit väittivät, että he aikoivat uudelleen asuttaa juutalaisia. Natsit sanoivat, että operaatio "Reinhardin" leirit olivat siirtoleirejä, joiden tarkoitus oli evakuoida juutalaisia itään, mutta tämä oli natsien puhetapa, jolla he koittivat lieventää aikeitaan toteuttaa juutalaisten kansanmurha.

Holokausti historioitsija Martin Gilbertin mukaan huhtikuun puolessa välissä  1942 alkoi juutalaisten siirtäminen Puolasta Zamoscin kaupungista Sobiborin tappamiskeskukseen. Lublinin gheton juutalaisia lähetettiin myös Sobiboriin kaasutettaviksi, vaikka Lublinin lähellä Majdanekin kuolemanleirillä oli useita kaasukammioita. Ensimmäinen vaihe juutalaisten tuhoamisessa Sobiborissa kesti heinäkuuhun 1942, jonka aikana n. 100 000 juutalaista surmattiin Sobiborin kaasukammioissa. Uhrien ruumiit haudattiin massahautoihin, jotka myöhemmin kaivettiin ylös ja poltettiin. Toivi Blatt joka oli yksi Sobiborin eloonjääneistä kertoi, että toisessa vaiheessa ruumiit poltettiin välittömästi. Viidentoista vuoden ikäinen Blatt valittiin työskentelemään leirillä vaatteiden lajittelijana.

Leirit

Sobiborin tappamiskeskus oli alunperin jaettu kolmeen leiriin (Lager I, Lager II ja Lager III), mutta myöhemmin tehtiin vielä neljäs leiri varastoksi sotatarvikkeille ja ammuksille, jotka oli saatu sotasaaliiksi venäläisiltä. Lager I oli juutalaisten vankien asuinpaikka, jonne oli rakennettu vallihauta estämään pakoyrityksiä. Lager II oli leiri jossa uhrit riisuutuivat ja juutalaiset vangit myös lajittelivat vaatteita tässä leirissä.  Saksalaisten SS-miesten parakit sijaitsivat leirissä (Vorlager). Leiri kakkosesta SS-miehet saattoivat uhrit puukujalta (polku jota oksaiset puut reunustivat) leiri kolmosen kaasukammioihin. Leiri kolmosessa oleskelu oli sallittua vain SS-miehille ja ukrainalaisille SS-vartijoille. 

Sobiborin kuolemanleiri oli 400 metriä leveä ja 600 metriä pitkä ja koko alue oli ympäröity piikkilanka-aidalla, joka oli kolme metriä korkea. Leirin kolmella sivulla oli miinakenttiä, niin ettei kukaan voinut paeta leiristä tai tulla urkkimaan mitä leirissä tapahtui. Vartiotorneilla vartioi ukrainalaisia SS-vartijoita, jotka olivat vangittuja Neuvostoliiton armeijan sotilaita ja heidät oli värvätty SS-vartijoiksi avustamaan kolmeakymmentä leirin saksalaista SS-miestä. Vuonna 1965 Saksan oikeus asetti 11 Sobiborin SS-vartijaa oikeuden eteen ja heistä 6 sai vankeustuomion, yksi heistä teki itsemurhan oikeudenkäynnin aikana ja loput vapautettiin.

Uhrit saapuivat junilla Sobiborin asemalla tai kuorma-autoilla lähellä olevista puolalaisista kylistä. Useita juutalaisia kuljetettiin karja-autoissa, mutta 34 000 Hollannin juutalaista saapui junalla Sobiboriin, Toivi Blattin mukaan. Hollannin juutalaisten matkatavarat siirrettiin autoihin ja heille annettiin lappu, jolla he saisivat tavaransa takaisin. Kuitenkin kaikkien juutalaisten matkatavarat lopulta takavarikoitiin. Saapuessaan leirille juutalaiset ohjattiin luopumaan käsilaukuistaan ja kukkaroistaan ennen siirtymistä polulle, jota kutsuttiin nimellä "Himmelfahrtstrasse" (tie taivaaseen). Tämä polku johti heidät ensin paikkaan, jossa heidän hiukset ajettiin ja sitten polku johti suoraan kaasukammioon, joka oli naamioitu suihkutilaksi. Toivi Blattin mukaan kaikki dokumentit, valokuvat ja henkilökohtaiset tavarat poistettiin takavarikoiduista matkalaukuista ja tavarat, joita ei lähetetty Saksaan poltettiin avotulilla, jotka valaisivat öistä taivasta.

Leiri kolmosessa oli kaasukammio, joka oli kivistä tehty. Sobiborin eloonjääneet eivät pääse yksimielisyyteen siitä kuinka monta kaasukammiota Sobiborissa oli. Sobiborin uhrit tapettiin häkällä, joka oli otettu tankeista jonka saksalaiset saivat sotasaaliina venäläisiltä. Tankit olivat varastoituna nelosleirissä.

Natsit käyttivät samaa menettelytapaa Sobiborissa, Belzecissa, reblinkassa ja Chelmnossa, jossa he ensin hautasivat ruumiit ja sen jälkeen kaivoivat ne ylös ja polttivat. Natsit yrittivät hävittää kaikki todisteet juutalaisten kansanmurhasta. SS-miehet kuljetettivat Chelmnon uhrien tuhkat salaa öisin toiseen kaupunkiin, jossa ne kaadettiin jokeen. Treblinkan ja Belzecin uhrien tuhkat hävitettiin hautaamalla maahan. Vain Sobiborin ja Majdanekin leiriltä jäi todisteeksi uhrien tuhkat.

Kapina ja pako

Lokakuun 14 päivä 1943 tapahtui kapina ja pako Sobiborin leirissä. Kapinaa johtivat Puolan juutalainen Leon Feldhendler ja venäläinen sotavanki Alexander "Sasha" Pechersky. Sobiborin kapinassa tapettiin 11 SS-miestä ja joukko leirin ukrainalaisia vartijoita. Suunnitelma oli tappaa kaikki SS-miehet ja rauhallisesti kävellä ulos leirin pääportista, mutta tappamiset huomattiin pian ja vankien piti juosta henkiensä edestä raskaassa konekivääritulituksessa. Noin 500 vangista kolme sataa onnistui pakenemaan leiristä. Moni heistä kuoli ympärillä olevaan miinakenttään, joitakin saatiin vangituksi, jotka saksalaiset teloittivat seuraavina päivinä. Vain n. 70 vankia jäi lopulta eloon ja pääsi pakenemaan leiristä metsään. Pieni osa heistä kuoli metsään sekä puolalaiset tappoivat heistä muutamia.

Eloonjääneet

Sobiborin vangeista 53 jäi eloon selviten natsien ja sodan kauhuilta. Yksi Sobiborin paon eloonjääneistä on Esther Terner Raab, joka sodan jälkeen muutti asumaan New Jerseyhin. TV dokumentissa Esther kertoi SS-miesten juhlista Sobiborissa. SS-miehet kertoivat Estherille, että juhlivat sitä kun miljoona juutalaista oli tapettu Sobiborissa.

Poiketen muista natsien kuolemanleireistä Sobiborin SS-miesten parakit sijaitsivat leirin sisällä. Toivi Blattin kertoman mukaan juutalaiset vangit olivat kanssakäymisissä toistensa kanssa sekä joskus myös SS-vartijoiden kanssa.

Moshe Bahir Soborin eloonjäänyt todisti vuonna 1965 oikeudessa, että hän oli todistajan kun natsit juhlivat miljoonan juutalaisen kuolemaa Sobiborissa. Miljoonan juutalaisen kuoleman juhliminen oli kuitenkin vain natsien ärsytystä juutalaisia kohtaan, sillä Sobiborissa tapettiin arviolta 170 000 - 250 000 juutalaista. Tarkkaa Sobiborin uhrien lukumäärää, emme voi tietää koska ruumiit lopulat poltettiin roviolla ja junan kuljetuslistat tuhottiin.

Hollantilaisen historioitsija Johannes Houwink ten Caten mukaan Hollanin Westerborkin siirtoleiriltä lähettiin 19 junalastillista Hollannin juutalaisia, jotka oli tarkkaan rekisteröity 34 000 henkilöä. Muiden maiden lähetettyjen juutalaisten listat puuttuvat, joten tarkkaa määrää emme tiedä ja arvio on että Sobiborissa oli kaiken kaikkiaan 170 000 - 250 000 juutalaista. Hollannin juutalaisista 33 000 surmattiin Sobiborin kaasukammiossa ja 1000 valittiin työskentelemään Sobiborin leiriin sekö osa heistä lähetettiin läheiseen työleriin. Hollannin juutalaisista Sobiborissa jäi eloon vain 19.

Philip Bialowitz oli yksi Sobiborin paon selviytyjistä, joka tapahtui lokakuussa 1943. Ennen pakoa oli kaiken kaikkiaan tapettu noin 250 000 juutalaista Sobiborissa mukaan lukien Bialowitzin perhe. Bialowitz muutti Amerikkaan sodan jälkeen.

Martin Gilbert kirjoittaa kirjassaan "The Holocaust" eräästä Sobiborin eloonjääneestä Dov Freibergistä, joka 15-vuotiaana poikana tuotiin Sobiboriin yhdessä 2750 juutalaisen kanssa puolalaisesta Torobinin kaupungista toukokuun 12 päivä 1942. Freibegin mukaan juutalaiset kerättiin kaupungin torille ja heille kerrottiin, että heidät uudelleen asutetaan Ukrainaan. Heidät ensin vietäisiin lähimälle rautatieasemalle Krasnowkaan, josta heihin liittyisi muita juutalaisia lähikylistä ja kaupungeista. Kun juna saapui leirille, niin tarina uudelleen asuttamisesta näytti toteutuvan, sillä seinässä olevassa kyltissä luki: "SS Sonderkommando Umsiedlungslager" ( SS erikoisyksikkö uudelleen asutusleiri).

Freibergin mukaan heitä vastassa oli soittokunta, joka soitti musiikkia. Naiset ja lapset laitettiin suoraan kaasukammioon. Freiberg oli yksi niistä 150 juutalaisesta tästä kuljetuserästä, jotka lähetettiin leirille töihin lajittelemaan uhrien tavaroita.

Martin Gilbert kirjoitti, että toukokuussa vuonna 1942 36000 juutalaista 19 yhteisöstä Vistula ja Bug jokien lähistöltä siirrettiin Sobiboriin ja tapettiin välittömästi kaasukammiossa. Tämä oli suurin lukumäärä tapettuja juutalaisia toukokuussa 1942, lukumäärä oli suurempi kuin Auscwitzissa, Belzecissa ja Chelmnossa. Treblinkan leiriä ei oltu vattu vielä siihen aikaan.

15-vuotias Yaakov Biskowitz lähetettiin kesäkuun 1 päivä vuonna 1942 Sobiboriin Hrubieszowin kaupungista yhdessä 3400 juutalaisen kanssa. Yaakovin todistuksen mukaan Adolf Eichmannin oikeudenkäynnissä Israelissa Yaakov oli 12 juutalaisen kanssa valittu työskentelemään Sobiborin leirissä. Biskowitz kertoo Martin Gilbertin kirjassa "The holocaust" kuinka sairaat tai liian vanhat kulkivat kaasukammio polkua pitkin "sairaalaan". Ne jotka eivät kyenneet kävelemään asetettiin kaivosvaunuihin ja lähetettiin "sairaalaan", missä ukrainalaiset vartijat ampuivat heidät.

Yaakov Biskowitz kertoi Gilbertin kirjassa, että 8 heistä pakotettiin työskentelemään kolmosleirissä, jossa he joutuivat polttamaan kaasukammioon kuolleiden ruumiita. Nämä 8 juutalaista myös lajittelivat tavarat ja polttivat uhrien vaateet, henkilökohtaiset dokumentit ja valokuvat. Biskowitz sanoi että hänen isänsä ammuttiin Soboborissa kun hän sairastui pilkkukuumeeseen.

Pako Sobiborista
Elokuva perustuu tositapahtumiin juutalaisten joukkopaosta Sobiborin keskitysleiristä toisen maailmansodan aikana. Elokuvan kieli on englanti, ei suomenkielistä tekstitystä.

Holokausti sivujen Lähde:
Pääosan tekstiä ja kuvia olen kopioinut sivulta:
www.scrapbookpages.com