Emil Anton: Raamattu ei kerta kaikkiaan ota kantaa kysymykseen kastettavan sylilapsen uskosta.

Tässä Emil Anton on ihan oikeassa. Raamattu ei ota kantaa eikä opeta yhtään mitään kastettavan sylilapsen uskosta siksi, koska Raamatussa ei kastettu yhtään sylilasta, sillä ihmisen tuli henkilökohtaisesti tehdä parannus ja uskoa evankeliumi, jonka seurauksena hänet kastettiin vedessä.

Emil Anton: Seuraavaksi onkin syytä panna merkille seuraavat Lutherin toteamukset uudestikastajia vastaan: ”Yli tuhanteen vuoteen ei ole ollut olemassa juuri mitään muuta kastetta kuin lapsikaste.” (s. 116) ”Mutta nytpä ei koko maailmassa ole mitään muuta kastetta kuin lapsikaste, ei paavilaisten eikä turkkilaisten keskuudessa.” (s. 117)

Uudestikastaja oli Lutherille ja myös katolilaisille pilkkanimi, jota käytetään ihmisestä, joka vastaanottaa Raamatullisen vesikasteen uskoon tulemisen seurauksena. Kirkon sylivauvakaste ei ole Raamatullinen vesikaste, vaan ihmisten järjenpäätelmä ja väärä sekä epäraamatullinen opetus. Jos joku ihminen on saanut kirkossa sylivauvakasteen, niin kyseessä ei ole Raamatullinen kaste, vaan uskonnollinen perinnäissääntö ja kirkollinen seremonia, jota kutsutaan sakramentiksi. Sen tähden kun ihminen on Jumalan armosta ja Jumalan tekona ja vaikuttamana tehnyt parannuksen ja uskonut Herraan Jeesukseen ja sen seurauksena vastaanottanut vesikasteen, niin kyse ei ole uudelleen kastamisesta, vaan Raamatullisesta vesikasteesta ja ensimmäisestä kerrasta koskien Raamatullisen vesikasteen ottamista.

En millään tavalla kyseenalaista esim. luterilaisessa kirkossa olevan uudestisyntyneen ihmisen pelastusta, vaikka hän uskoisi kirkon väärän opetuksen vesikasteesta jos hän asettaa pelastuksen yksin uskon kautta Jeesukseen, koska usko Herraan Jeesukseen pelastaa, ei vesikaste. Uudestisyntynyt ihminen on pelastunut Jumalan armosta, vaikka hän ymmärtäisi väärin vesikasteen opetuksen. On tietenkin Jumalan tahto, että uudestisyntynyt ihminen uskoisi ja ojentautuisi Raamatun sanan totuuden opetuksen mukaisesti vesikaste asiassa, joka kuuluu uskon alkeisiin. On selvää, että kun alkeisopetuksen virheet ja vääristymät korjataan, niin se suoristaa ja tervehdyttää uskon elämää.

Jumalan tahto on kasvattaa uskovaa Jeesuksen tuntemisessa täyteen miehuuteen, ettei hän jää alaikäisenä ajelehtimaan ihmisten opintuuliin sekä eksytyksen kavaliin juoniin, vaan että hän Jumalan armosta totuutta noudattaen rakkaudessa kaikin tavoin kasvaisi Herraan Jeesukseen ja totuuden sekä Jumalan tuntemiseen:

Ef 4:
13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Vesikasteen oikea ymmärtäminen on todella tärkeää, sillä se on eräs esteistä Raamatun opettamalle seurakunnan ykseydelle, josta Herra Jeesus puhui Johanneksen 17 luvussa.

Katolinen kirkko ekumenian kautta rakentaa valheellista yhteyttä vedoten Joh 17 lukuun, että he olisivat yhtä (yksi). Ekumenia ei ole Raamatun opettamaa seurakunnan ykseyttä, koska ekumenia pyrkii valheen ja uskonnollisten perinnäissääntöjen kautta luomaan yhteyttä, jonka perustus on valheessa, ei Jumalan sanan totuudessa. Todellinen seurakunnan ykseys perustuu Jumalan sanan totuuteen sekä Pyhän Hengen voimaan. Valvokaamme omaa sydäntämme että yhä syvällisemmin juurtuisimme ja rakastuisimme Jumalaan uskon kautta Herraan Jeesukseen.