Kadonnut evankeliumi: Mitä me tiedämme käsikirjoituksesta?

Kadonnut evankeliumi kaikki luvut!
 

British Libraryn käsikirjoitus 17,202 on tarina Joosefista ja Aasenatista, jonka syyrialainen munkki asetti kirjoituskokoelmaan n. 570jKr. Munkin nimeä ei tiedetä ja siksi kadonnut evankeliumi kirja käyttää hänestä nimeä toinen Sakarja, joka oli sitä mieltä, että hänen käsissään oleva käsikirjoituskokoelma on kirjoitettu tapahtumista, jotka tulevat muokkaamaan maailmaa.

Toisen Sakarjan käsikirjoituskokoelma sisälsi seuraavat muinaiset kirjoitukset: Rooman piispan Sylvesterin teos; Rooman keisarin Konstantinuksen kääntymys ja kaste, dokumentti ensimmäisen vuosisadan Stefanuksen ja Nikodeemuksen pyhäinjäännökset; Ihmeiden tarina, Efeson seitsemän nukkujan taru; Tärkeä kirkkohistoria kirjoittanut kaunopuheinen Sakarja; Käännös teoksesta, Hurskaan Joosefin ja hänen vaimonsa Aasenatin tarina.

Jacobovicin ja Wilsonin mukaan toinen Sakarja kertoi Joosefin ja Aasenatin tarinan olevan käännös, jonka hän sisällytti kokoelmaansa. He sanovat, että historiasta tiedämme miehen nimeltään Mooses Ingila sanoneen Joosefin ja Aasenatin tarinan olevan käännetty muinaisesta kreikankielestä Syyrian-kielelle. Mooses Ingilan mukaan käsikirjoitus sisälsi salaisen merkityksen, jolla täytyy olla tekemistä Sanan kanssa, joka tuli lihaksi - se tarkoittaa Jeesusta.

Jacobovici ja Wilson sanovat, että koska toinen Sakarja sisällytti tekstinsä muihin kristillissävytteisiin teksteihin, niin Joosefin ja Aasenatin tarinan täytyy olla kristillinen teksti.

Kuten aikaisemmista luvuista on käynyt ilmi, niin muinaisen käsikirjoituksen tarina Joosefista ja Aasenatista on valheellinen gnostilainen teksti, ei aito Raamatun teksti.

Jacobovici ja Wilson sanovat Syyrian, Kreikan ja Latinan kielen olleen kolme pääkieltä, jota muinaiset kristityt käyttivät. He sanovat Syyrian-kielisten kristittyjen nähneen asioita eri tavalla kuin perinteinen kristillisyys. Syyrian kristityt eivät kunnioittaneet Mariaa Jumalan äitinä, vaan Jeesuksen äitinä. Syyrian kristityt pitivät Jumalan pilkkana ajatusta Mariasta Jumalan äitinä. Jacobovici ja Wilson sanovat etteivät Syyrian kristityt voittaneet tätä taistelua, sillä nykyään eräs suosituimmista rukouksista miljoonissa kodeissa on rukous pyhästä Mariasta, Jumalan äidistä, joka rukoilee syntisten puolesta nyt ja kuoleman hetkellä.

Aidot Raamatulliset kristityt, eli Herran Jeesuksen opetuslapset puhuivat arameaa sekä hepreaa (heprea oli uskonnollinen kieli). Hyvin nopeasti Herran Jeesuksen opetuslapset levittivät evankeliumia myös kreikankielellä, koska se oli siihen aikaan maailman yleiskieli.

Jacobovivin ja Wilsonin viittaama Maria rukous on nimeltään terve Maria rukous, joka on katolinen rukous. Katolisen Newadvent.org nettisivun ja Catholic Encyclopedan mukaan terve Maria rukous on kiitosta, anomusta sekä avuksi huutamista Marialle, sisältäen ajatuksen että katolinen hurskaasti, kunnioittavasti ja anovasti turvautuu Marian esirukoukseen, että hän sovittaisi syntiset Jumalalle, että he saisivat siunauksen nykyisessä elämässä ja elämässä, jolla ei ole loppua. Rooman katolisen kirkon edustama "evankeliumi" ei ole Raamatun evankeliumia, sillä asettaessaan Marian välittäjäksi Jeesuksen rinnalle sekä monien muiden epäraamatullisten pelastusteiden kautta katolisuus edustaa antikristillistä opetusta, ei aitoa Raamatun kristinuskoa.

Jacobovici ja Wilson sanovat Syyrian-kielen olevan Arameankielen murre, joka oli kieli, jota Jeesus ja varhaiset kristityt puhuivat. Heidän mukaansa Syyrian-kieliset evankeliumit ovat lähimpänä sitä, mitä Jeesus on sanonut. Kadonnut evankeliumi kirjan mukaan Syyrian-kieliset evankeliumit, liturgiat, hymnit ja teologiset kirjoitukset kilpailivat 300-vuosisadalta 600-vuosisadalle asti Kreikan- ja Latinankieltä puhuvien kristittyjen kanssa.

Jacobovicin ja Wilsonin mukaan Syyrian-kielinen kristillisyys on säilyttänyt tekstejä ja kirjoituksia, joita ei laajemmin levitetä länsimaissa. Heidän mukaansa Syyrian kristityt olivat lähimpänä ajatuksiltaan ja hengeltään juutalaisia, sillä he elivät samalla geologisella alueella. Syyrian juutalaiset eivät vähätelleet VT:a niin paljon kuin läntiset kristityt.

Jacobovicin ja Wilsonin päätelmät sekä Syyrian-kielen puolustaminen edellä esitetyin perusteluin ei tee 17,202 käsikirjoituksen Joosefin ja Aasenatin tarinasta aitoa Raamatun UT:n tekstiä, koska se opettaa gnostilaisia opetuksia. Kun tutkimme Raamatun tekstien aitoutta, niin kieli ei ole niin merkityksellinen kuin tekstin sisältö. Jos sisältö sisältää gnostilaisia ajatuksia, niin silloin teksti ei edusta aitoa Raamatun tekstiä.

Petri Paavola