Epätarkat
iänmääritys menetelmät
Nykyään käytetään useita erityyppisiä ajoitusmenetelmiä, joita ovat muun muassa uraani-torium-lyijy ajoitusmenetelmä, joka perustuu uraanin ja toriumin hajoamiseen radiumiksi, heliumiksi ja lopulta lyijyksi. Rubidium-strontium ajoitusmenetelmä, joka perustuu rubidiumin hajoamiseen strontiumiksi. Kalium-argon ajoitusmenetelmä, joka perustuu kaliumin hajoamiseen argoniksi ja kalsiumiksi. C-14 radiohiiliajoitus perustuu hiilen radioaktiivisen aineen muodostumiseen ilmakehässä kosmisen säteilyn kautta ja hiilen isotooppien hajoamiseen. Eri mittausten tulokset havainnoidaan päättelemällä ja arvioimalla, eli ne eivät perustu tarkkaan iänmääritykseen.
On olemassa perusmalli, joka tapahtuu radioaktiivisen aineen hajoamisessa. Jokaisessa hajoamistapahtumassa alkuperäinen radioaktiivinen aine muuttuu vähitellen tytär-aineeksi. Tämä voi edellyttää pitkän hajoamisen ketjun, jossa jokainen tytär-aine hajoaa toiseksi tytär-aineeksi, kunnes lopulta jää jäljelle inertti aine, jossa ei ole radioaktiivisuutta. Joissakin tapauksissa alkuperäinen aine voi hajota suoraan loppuaineeksi. Joskus radioaktiivinen ketju voi alkaa aineen osittaisesta hajoamisesta.
Olettamuksia. Meidän on hyvä ymmärtää ja tietää tämä fakta, että kaikki iänmääritysmenetelmät perustuvat aina olettamuksiin, sillä jokaisen näytteen iänmäärityksen "tarkkuus" sovelletaan arvion ja olettamuksen kautta tietyn ikäiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että näytteen tarkkaa ikä ei saada koskaan selville, vaan siitä tehdä oletus ja arvio tiettyjen päättelyiden kautta.
Jokainen aine ei saa alunperin sisältää yhtään sen tytär-aineita. Esimerkiksi uraani 238:ssa ei saa olla yhtään lyijyä tai muita tytär-aineita, sillä jos siinä on niitä, niin se antaa virheellisen iänmäärityksen.
Suljettu systeemi tarkoittaa, että mikään ei saa saastuttaa alkuperäistä tai tytär-ainetta, kunnes ne ovat käyneet läpi hajoamisen prosessin. Muuten ajoitus epäonnistuu. Että tämä voitaisiin tehdä edes ihannetapauksissa, niin se tarkoittaa, että jokainen testattu näyte pitää olla sinetöitynä purkkiin, jota peittää paksu lyijykuori, koska näytteen oletetaan olleen olemassa miljoonia vuosia. Luonnossa ei ole kuitenkaan suljettua systeemiä. Esimerkiksi kivi ei ole "miljoonia" vuosia eristetty muista kivistä, vedestä, kemikaaleista tai avaruuden säteilystä, jotka kaikki jättävät oman merkkinsä kiveen, näin vaikeuttaen sen iänmääritystä.
On mahdotonta tietää mitä radioaktiivinen mineraali on alunperin sisältänyt. Oliko se nimenomaan juuri tätä radioaktiivista ainetta vai oliko siinä alunperin jotain epämääräistä ainetta tai tytär-ainetta. Emme tiedä sitä. Voimme arvailla, voimme soveltaa ja tehdä olettamuksia, päätyä arvion kautta johonkin iänmääritykseen, ilmoittaa että tämä on johdonmukaista tai piilottaa joitakin todisteita. Evolutionistinen tiede toimii edellä mainittujen asioiden kautta.
Me emme voi palata menneisyyteen ja todeta onko prosessoitumisnopeus ollut aina sama tai onko hajoamisnopeus koskaan muuttunut. Jokainen prosessi luonnossa toimii ja määräytyy useiden tekijöiden kautta. Nämä tekijät voivat muuttua tai vaihtua tietyissä olosuhteissa. Ihmisen arviot ovat vain tilastollisia arvioita, eivät lainalaisia vakioita.
Perus olettamus on, että kaikilla radioaktiivisilla aineilla on aina ollut vakiona tietty hajoamisnopeus, johon ei vaikuta ulkoiset tekijät, ei nyt ja ei koskaan menneisyydessä. Tiedemiesten keskuudessa on kuitenkin tunnettu tosiasia, että hajoamisnopeudessa voi tapahtua muutoksia ja on tapahtunut muutoksia.
Kosminen säteily, mesonit, neutronit, elektronit, protonit ja fotonit tulevat jatkuvasti ilmakehäämme. Nämä atomihiukkaset kulkevat lähes valon nopeutta. Jotkut niiden säteistä kulkeutuvat useita satoja metrejä maan alle sekä 1400 metrin syvyyteen valtamerissä. Van Allen vyöhyke kiertää maapalloa. Se on noin 720 kilometrin korkeudessa ja on erittäin radioaktiivinen. Van Allen vyöhyke päästää läpi 3000-4000 kertaa enemmän säteilyä maahan kuin kosmiset säteet, jotka jatkuvasti pommittavat maata.
Mikä tahansa muutos Van Allen vyöhykkeellä vaikuttaisi voimakkaasti radioaktiivisten mineraalien transformaatio aikaan. Emme tiedä onko Van Allenin vyöhyke muuttunut menneisyydessä ja jos on niin millä tavalla. Jopa pieni vaihtelu tai muutos vaikuttaisi merkittävästi radioaktiivisiin aineisiin.
Kaikkien radioaktiivisen ajoitusmenetelmien perusolettamus on, että kiteiden tuli olla olemassa jo alussa, joka tarkoittaa ettei aineessa ei ole ollut tytär-aineita, vain ylinnä olevat aineet ovat olleet olemassa radioaktiivisessa ketjussa.
Luomisen jäljiltä maailma olisi erilainen, koska silloin ei olisi olemassa tiettyjä muuttuvia tekijöitä. Tämän tähden luomisen jälki näkyisi ja vaikuttaisi esimerkiksi radioaktiivisten uraanin ja toriumin kiteissä jne.
Evolutionistit sanovat, että aluksi oli olemassa vain uraani ja kaikki sen tytär-aineet kehittyivät myöhemmin. Luominen tarkoittaisi sitä, että monet aineet, joita evolutionistit luokittelevat tytär-aineiksi olisivat alkuperäisiä aineita, ei tytär-aineita. Ne olisivat jo maaperässä uraanin kanssa, sen sijaan että uraani tuottaisi niitä. Tiedämme sen Robert Gentryn tutkimuksista, että alkuperäinen polonium 218 oli jo graniitissa kun se äkisti muodostui kiinteään muotoonsa. Silti evolutionistit ajattelevat poloniumin olevan uraanin hajoamisen tytär-aine.
Uraani ja torium ajoituksen epätarkkuuksia. Lyijyä voi olla alunperin sekoittuneena uraaniin tai toriumiin. Tämä on täysin mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä. On olettamus, että kiinteä tai vieressä oleva lyijy voisi olla vain hajoamisen lopputuote. Kun uraani näytteitä tutkitaan iänmääritys tarkoituksessa on oletettu, että koko määrä lyijyä on sen tytär-aine, eli lopputuote uraanin hajoamisesta. Ei ole tutkittu tarpeeksi tarkasti mahdollista tavallista lyijy pitoisuutta, koska se vie niin paljon aikaa. Silti tutkitaan uraanin suhdetta lyijyyn, jolla määritetään ajoitus. Sama ongelma koskettaa torium näytteitä.
Liukeneminen on toinen ongelma. Osa uraanista ja sen tytär-aineista on voinut aiemmin liueta pois. Tämä vaikuttaisi huomattavasti näytteen ajoitukseen. Erityisesti lyijyä voi liueta tietyissä olosuhteissa. Epätarkkoja lyijy vertailuja voi olla olemassa johtuen erilaisista lyijyistä näytteessä. Tässä voi tapahtua virheitä ja varmasti on tapahtunutkin. On siis olemassa selkeitä todisteita ajoituksen epäluotettavista tekniikoista. Aineille joiden tiedetään olleen olemassa vähemmän kuin 300 vuotta on saatu 50 miljoonan - 14,5 miljardin suuruisia ikäajoituksia. Tuossa on jo 14 miljardin virhe. Silti näitä ajoitusmenetelmiä yhä käytetään todistamaan, että maa on ollut olemassa miljardeja vuosia.
Melvin Cooke esitti, että radiogeeninen lyijy isotooppi 207 (on ajateltu muodostuvan vain uraani 235 hajoamisessa) on voinut todellakin muodostua lyijy 206:sta, yksinkertaisesti vapaiden neutroneiden vangiten sitä läheisistä kivistä tai kallioista. Samoin lyijy 208 (teorian mukaan muodostunut vain torium 233 hajoamisessa) on voinut muodostua vapaiden neutronien vangitessa sitä lyijy 207:stä. Cooke tuli näihin johtopäätöksiin laajojen tutkimusten kautta, jotka osoittivat, että radiogeeninen lyijy maan pintakuoressa on voinut syntyä näin, eikä uraanin tai toriumin hajoamisesta. Tämä yksistään osoittaisi uraani ja torium ajoitukset kelvottomiksi.
Eräs ongelma on, että kivet ja kalliot sisältävät näitä radioaktiivisia mineraaleja. Evolutionistien mukaan maa oli alunperin sulanut. Jos se olisi totta niin radioaktiivisissa sulaneissa kivissä ja kalliossa olisi hurjasti kidemuunnelmia. Ydinvoima tutkijat tietävät, että kova kuumuus vaurioittaa radioaktiivisia kiteitä. Silti yleisesti esitetään kallion ja kivien osoittavan pitkiä aikoja. Evoluutioteorian mukaiset ajoitusmenetelmät ovat kelvottomia.
Uraani-lyijy 210 ajoituksessa lyijy 210 käytetään usein uraanin ajoitukseen. Lyijy 210 menetelmässä on samoja liukenemisongelmia, joita oli esillä aikaisemmin. Helium vuotaa niin pahoin, että se on sopimaton iänmäärityksen ajoitukseen.
Kalium-argon ajoituksessa radioaktiivinen kalium hajoaa kalsiumiksi ja argon kaasuksi. Argon kaasun ongelma on, että se häviää nopeasti mineraaleista ja siirtyy muihin kiviin tai ilmakehään. Myös kalium voi helposti liueta pois kivistä. Rancitelli ja Fisher osoittivat, että runsaasti rautaa sisältävästä meteoriitista voi liueta kaliumia 60 prosenttia tislatussa vedessä 4,5 tunnun aikana. Sadevesi on kuin tislattua vettä. Kovissa rankkasateissa puhdas sadevesi voi silloin tällöin valua alas syvempiin alueisiin, missä on kivilajeja sekä kalliota. Kun näin tapahtuu, niin sadevesi siirtää kaliumia paikasta toiseen.
Kalium-argon ajoitusta käytetään evoluutioteorian "todistamisessa". Teoria merenpohjan laajentumisesta ja pitkistä ajoista on tehty myös kalium-argon ajoituksella, jossa basalttia (laavaa) on otettu merenpohjasta. Vedenalaiset vulkaaniset kivet, jotka laava teki 1800-1801 Havaijilla lähellä Hualalaita on ajoitettu kalium-argon menetelmällä. Laavan muodostamista kivistä tiedetään varmasti etteivät ne ole edes muutaman sadan vuoden vanhoja. Kalium-argon ajoitus antoi näiden vulkaanisten kivien iäksi 1.60 miljoonaa - 2,96 miljardia vuotta. Tämä todistaa kuinka epäpätevä kalium-argon ajoitus on. Samalla se murskaa koko evoluutioteorian.
Kaikki radioaktiiviset ajoitukset sisältävät suuria ongelmia. Kuusta tuodut kivet on tutkittu useilla erilaisilla ajoitusmenetelmillä ja tulokset olivat katastrofaalisia. Kuukivien ikä vaihteli 2 miljoonasta 28 miljardiin vuoteen. On kuitenkin olemassa selkeitä todisteita, jotka osoittavat kuun olevan alle 10 000 tuhatta vuotta vanha (katso luku 4).
Jos radioaktiiviset kiteet olisivat käyttökelpoisia, niin niissä ei saisi olla vaihtelua. G.T. Emery suoritti tarkan tutkimuksen radiohaloilla ja sai selville etteivät ne osoita jatkuvaa hajoamisnoputta. Kun pitkäniän puoliintumisajan radiohaloja on tutkittu, niin mukana olevat aikavälit osoittivat epätarkkuuksia hajoamisnopeudessa. H.C. Dudleyn tarkka laboratoriotutkimus paljasti, että ulkoiset vaikutteet voivat vaikuttaa hajoamisnopeuteen. Hän vaihtoi 14 erilaisen radioisotoopin hajoamisnopeutta paineen, lämpötilan, sähkön, magneettikentän, monomolekulaaristen kerrosten rasitusta jne.
Time lehti (kesäkuu 19, 1964) toi esille mielenkiintoisen asian, johon tiedeyhteisöt eivät olleet juurikaan kiinnittäneet huomiota. Tutkijat olivat yleisesti sitä mieltä, että mikään tunnettu voima ei voi vaihtaa atomin määrän hajoamista radioaktiivisissa aineissa. Westinghousen laboratorion tutkijat ovat kuitenkin tehneet sen. Kuinka he onnistuivat tekemään sen? Yksinkertaisesti sijoittamalla ei aktiivisen "kuolleen" raudan radioaktiivisen raudan viereen. Tuloksena kokeelle oli, että hajoamisen määrä muuttui. Radioaktiivinen rauta luovuttaa hiukkasia ajan kanssa ja sen jälkeen ne asettautuvat ei aktiiviseen tilaan. Kun tutkijat sijoittivat radioaktiivisen raudan ei aktiivisen raudan viereen, niin ei aktiivisesta raudasta tuli vähitellen aktiivinen. Tällä tavalla radioaktiivisen raudan ikää muutettiin noin kolmella prosentilla samalla kun kiteen aikaisempi ei aktiivinen rauta palautettiin takaisin alkuperäiseksi radioaktiiviseksi aineeksi. Sen kiteet asetettiin takaisin nollapisteeseen.
Evoluutiota tukevat ajoitusmenetelmät ovat epätarkkoja ja epäluotettavia, eikä niillä voida todistaa evoluutioteorian pitkiä aikoja. Päinvastoin nämä ajoitusmenetelmien epätarkkuudet todistavat evoluutioteorian havainnot epätosiksi sekä ajoitukset kelvottomiksi. Raamatun todistus sukuluetteloiden kautta antaa maapallolle iäksi n. 6000 vuotta. Tämä tukee myös rehellisiä tieteellisiä tuloksia, jotka evolutionistit täysin sivuuttavat.
Kirjoituksen kaikki luvut:
Evoluutioteoria
Petri
Paavola
|