Chelmno

Toisen maailmansodan päätyttyä Euroopassa Saksan armeija antautui toukokuun 7 päivä 1945. Puolan väliaikainen hallitus asetti keskuskomission tutkimaan saksalaisten sotarikoksia ja hirmutöitä Puolassa. Tarkoituksena oli kerätä todisteita Nürnbergin kansainväliseen oikeuteen, joka alkoi marraskuun 20 päivä vuonna 1945. Tarkoitus oli laatia suunnitelma saksalaisten oikeudenkäynnistä, jotka olivat osallistuneet sotarikoksiin Puolassa.

Pääraportille annettiin nimeksi: Saksalaisten rikokset Puolassa. Raportti julkaistiin alunperin kahtena painoksena vuosina 1946 ja 1947. Raportti sisälsi tiivistelmän natsien pääkeskitysleireistä ja kuolemanleireistä Puolassa. Raportti Chelmosta on seuraavanlainen.

Keskuskomission raportti saksalaisten rikoksista Puolassa

SAKSALAISTEN RIKOKSET PUOLASSA (Varsova 1946,1947)
Tuhoamisleiri Chelmno (Kulmhof)

Osa I

Chelmnon tuhoamisleiri oli tyypillinen kuolemanleiri, paikka joka oli suunniteltu tappamaan joka ainoan leirille tuotavan vangin. Ainoastaan pieni joukko vankeja pelastui, jotka natsit valitsivat työskentelemään helpottaakseen natsien rikollisia toimia.

Chelmnon tuhoamisleiri vaatii erikoishuomiota, koska saksalaisten miehityksen aikana vain hyvin harvat ihmiset Puolassa tiesivät Chelmnon olemassaolosta ja sen sadoista tuhansista uhreista.

Chelmnon kylä (Kolon alue) sijaitsee 14 km Kolon kaupungista, josta kulkee rautatien pääväylä Lodzista Poznaniin. Chelmnon kylä on yhteydessä tähän rautatie väylään. Lodz on Puolan toiseksi suurin kaupunki, jossa vuonna 1939 oli 202 000 hengen juutalaisväestö.

Kylässä oli pieni maalaistalo, jonka ympärillä oli vanha puisto, jonka valtio omisti ja joka oli tyhjillään. Läheisyydessä oli mäntypuita, johon oli tiheästi istutettu puuntaimia ja joka oli lähes läpipääsemättömän tiheä. Tämän paikan saksalaiset miehittäjäviranomaiset valitsivat paikaksi heidän tuhoamisleirilleen. Puisto oli suljettu korkealla puisella aidalla, joka kätki sisäänsä koko suljetun alueen. Paikalliset asukkaat karkotettiin kylästä ja vain muutama sai jäädä tekemään sinne tarpeellisia töitä. Aitauksen sisäpuolella oli kaksi rakennusta; pieni maalaistalo ja vanha viljavarasto, jonne saksalaiset rakensivat kaksi puista parakkia. Aitaus jonne satoja tuhansia ihmisiä vietiin kuolemaan oli mitoiltaan vain kaksi hehtaaria.

Ne ihmiset jotka tuotiin tänne tuhottaviksi oli vakuuttuneita viime hetkeen asti, että heidät oli palkattu linnoitustöihin Itään. Heille kerrottiin, että ennen kuin mennään asiassa eteenpäin heidän tuli mennä kylpyyn ja heidän vaatteensa desinfioitaisiin. Välittömästi leiriin saapumisen jälkeen heidät vietiin talon isoon saliin, jossa heidän käskettiin riisuutua ja sitten heidät käskettiin käytävää pitkin pääovelle, jonka takana iso kuorma-auto odotti valmiina viemään heidät kaasukammioon. Heille kerrottiin, että heidät vietiin kylpyyn pesulle. Kun kuorma-auton kuomun sisäpuoli täyttyi ihmisistä ovet lukittiin ja  moottori käynnistettiin, jonka jälkeen häkä ohjautui auton sisälle pakoputkesta ja 4-5 minuutin jälkeen kun uhrien itkua, huutoa ja kuolinkamppailun ääniä ei enää kuultu, niin kuorma-auto ajoi metsään 4 kilometrin päähän, joka oli aidattu korkealla aidalla ja ympäröity vartioasemilla. Täällä ruumiit lastattiin ulos autosta ja haudattiin ja jälkeenpäin poltettiin.

Osa II

Chelmnon päämääränä oli tuhota Warthegaun juutalaiset. Warthegau oli osa Puolaa joka koostui vuonna 1939 Poznanian (Voivodship) maakunnasta, lähes koko Lodzin maakunta ja osia Varsovan maakunnasta. Tätä aluetta asutti 4 546 000 puolalaista joista 450 000 oli juutalaisia.

Leiri perustettiin marraskuussa 1941. Tuhoamisprosessi käynnistettiin joulukuun 8 päivä, jonne joutui Warthegaun kaupunkien ja kylien ghettoväki sekä Kolon, Dabien, Sompolon, Klodawan ja monien muiden paikkojen juutalaiset sekä myös Lodzin juutalaiset. Ensimmäiset juutalaiset sapuivat Chelmnoon Lodzista keskellä tammikuuta 1942. Siitä asti juutalaisten siirtäminen edistyi keskimäärin 1000 juutalaisen siirroilla päivittäin aina huhtikuuhun 1943, mutta välillä oli pieniä keskeytyksiä siirroissa.

Ihmisiä tuotiin junilla ja joitakin tuotiin leirille autoilla, mutta autokuljetukset olivat kuitenkin suhteellisen harvinaisia. Puolan lisäksi juutalaisia tuotiin myös Saksasta, Itävallasta, Ranskasta, Belgiasta, Luxemburgista ja Hollannista. Lodzin ghetto toimi jakelukeskuksena. Ulkomailta tuotujen juutalaisten lukumäärän on arvioitu olevan 16 000.

Lisäksi 300 000 juutalaista Warthegausta ja noin 5000 romania, noin tuhat puolalaista ja venäläisiä vankeja tapettiin Chelmnossa. Teloitukset tapahtuivat pääosin öisin. Heidät vietiin metsään ja ammuttiin siellä.

Vuonna 1943 neljä kuorma-autoa toi leirille 12-14 ikäisiä lapsia, joilla ei ollut juutalaisen tunnusmerkkiä (Daavidin tähteä vaatteissa). Todistajien mukaan he olivat "arjalaisia". Juuri siihen aikaan natsit karkottivat puolalaista väestöä Zamoscin alueelta ja sääntönä oli erottaa lapset heidän vanhemmistaan.

Osa III

Kolmen todistajan (Poschlebnik, Srebrnik ja Zurawski) todistuksen mukaan, jotka onnistuivat pakenemaan leiristä, näkivät että junakuljetukset ja sitä seuraavat valmistelut olivat osa joukkoteloitusoperaatioon valmistautumista:

Juutalaisille jotka tuotiin sanottiin, että heidät viedään sotatöihin itään. Paitsi Lodzista tuoduille, jotka santarmi, poliisi, SS, armeija ja natsit olivat eristäneet, etteivät he kykene pakenemaan. Myöhemmin tuodut kerättiin erääseen paikkaan ja kaikille oli sallittua ottaa mukaansa matkatavaransa ja heille kerrottiin, että he viedään linnoitustöihin itään. Vain pieni joukko ihmisiä kuten käsityöläiset, räätälit (vaatturit), turkkurit ja kenkientekijät valittiin ja lähetettiin Lodzin ghettoon. Samaan aikaan kun kaikkea tapahtui Chelmossa, niin leirin tapahtumat pidettiin niin hyvin salassa, että monet juutalaiset eivät tietäneet mikä heitä odotti. Jopa monet juutalaiset ilmoittautuivat vapaaehtoisena lähettäväksi Chelmnoon ja Itään.

Junat jotka toivat juutalaisia Lodzista koostuivat 20-22 vaunusta. Kolosta kuljetettiin tavallisesti 1000 juutalaista kerralla, jotka lähetettiin Powierciciin, josta heidän matkatavarat lähetettiin suoraan Chelmnoon ja he itse saivat santarmisaattueen, joka vei heidät lähikyliin kuten Zawadkiin ja he jäivät sinne yöksi suuren myllyrakennukseen.

Seuraavana aamuna 3 kuorma-autoa tuli hakemaan heitä Chelmnoon. 100-150 juutalaista otettiin kerrallaan, koska se oli juuri se lukumäärä joka voitiin kaasuttaa yhden operaation aikana. Prosessi järjestettiin siten, että seuraava ryhmä uhreja pysyi tosiasioista tietämättömänä viime hetkeen saakka. 1000 juutalaisen tappaminen tällä tavalla oli ohi 1-2 aikaan iltapäivällä.

Kuorma-autot uhreineen saapuivat leirin pihalle ja pysähtyivät talon eteen, jossa tulokkaille sanottiin että heidät viedään töihin itään sekä luvattiin reilu kohtelu ja hyvää ruokaa. Heidän käskettiin ensin mennä peseytymään ja luovutettava vaatteensa desinfioitavaksi. Pihalta heidät lähetettiin sisälle taloon ensimmäisen kerroksen lämpimään huoneeseen, jossa he riisuutuivat. Sitten he tulivat alas käytävään, jonka seinillä oli kirjoitusta kuten "lääkäriin" tai "suihkuun". Kun he olivat tulleet ulos heille kerrottiin, että kuljetetaan suljetussa autossa suihkutiloihin.  Oven takana ulkona oli suuri kuorma-auto, jossa oli takana iso kuomu, jossa oli tikkaat jotka johtivat ovelle, joka oli auton peräosassa. Autoon siirtyminen suoritettiin nopeasti, santarmit seisoivat käytävässä ohjaten uhrit autoon niin nopeasti kuin mahdollista. Kun koko ryhmä oli sisällä auton takaosassa, ovi suljettiin ja moottori käynnistettiin ja pakoputkesta ohjautui häkä auton takaosaan tappaen jokaisen. Koko prosessi kesti tavallisesti 4 tai 5 minuuttia ja sen jälkeen kuorma-auto ajettiin Rzuchowin metsään neljän kilometrin päähän, jossa ruumiit poltettiin.

Sillä välin kuorma-autot toivat Zawadkista seuraavan 100-150 juutalaisen ryhmän, jotka oli määrätty tapettaviksi samalla tavalla. Autojen takaosista jäljet poistettiin (vaatteet kengät jne.), että homma saattoi jatkua.

Kun leiri oli likvidoitu vuonna 1944 "kaasukammio" autot lähetettiin takaisin Saksaan. Tutkimuksissa kävi ilmi, että ne oli tuotu alunperin Chelmnoon Berliinistä. Autoja oli kolme, yksi iso johon mahtui n. 150 henkilöä ja kaksi autoa johon mahtui 80-100 henkilöä. Autojen virallinen nimi oli Sonderwagen (erikoinen ajoneuvo).

Leirissä ei ollut korjaamoa ja autot tarvitsivat usein huoltoa, jolloin ne lähetettiin Kraftiin ja Koloon. Kahdeksaa puolalaista mekaanikkoa kuulusteltiin jotka huolsivat ja korjasivat näitä autoja kertovat seuraavaa: Iso kuorma-auto oli 6x3 metriä ja pienemmät 4,5x2,5 metriä. Ulkopuoli oli peitetty kapeilla päällekkäisillä laudoilla, joten se näytti kuten se olisi ollut panssaroitu. Sisäpuoli oli vuorattu rautalevyillä ja ovi oli asennettu niin tiiviiksi, ettei siitä päässyt ilmaa läpi. Ulkopuoli oli maalattu tummanharmaalla värillä.

Pakoputki oi asennettu alapuolelle keskelle lattiaa, jossa oli pieniä reikiä,  josta häkä tuli sisälle autoon. Lattiassa oli rautalevyjä, jotka estivät ettei häkäreiät tukkeutuneet. Moottorin oli valmistanut luultavasti Sauer. Kuskin penkillä oli laatta, jossa luki: Baujahr 1940-Berlin. Kuljettajan hytissä oli kaasunaamareita.

Osa IV

Rzuchowin metsässä 4 kilometriä Chelmnosta natsit sulkivat kaksi aluetta ja lähettivät vartiomiehet viereisille teille. Täällä kaasuautot toivat ruumiit Chelmnosta. Kun ovet avattiin, niin sallittiin kymmenen minuuttia aikaa kaasuhöyryjen haihtumiseen ja sitten ruumiit otettiin ulos ja tarkasti tutkittiin oliko ruumiissa salakätköissä kultaa tai muita arvoesineitä. Kultahampaat kiskottiin irti suusta ja sormukset revittiin sormista. Kevääseen 1942 saakka ruumiit haudattiin suureen hautaan, jonka mitat olivat 270x9x6 metriä. Keväällä 1942 rakennettiin kaksi krematoriota ja sen jälkeen kaikki kuolleet poltettiin näissä krematorioissa. Polttouunien yksityiskohtia ei ole löydetty, sillä emme ole löytäneet todistajia tähän asiaan. Ne jotka asuivat lähellä näkivät vain kaksi jatkuvasti savuavaa savupiippua aitauksessa.

Natsit räjäyttivät polttouunit huhtikuussa 7 päivä vuonna 1943. Kaksi uutta rakennettiin kuitenkin 1944, kun leiri alkoi jälleen toimimaan. Todistajat Zurawski ja Srebrnik ja vangittu santarmi Bruno Israel, jotka näkivät vuoden 1944 krematoriot todistavat näin:

Ne rakennettiin syvälle maahan ja muotoiltiin kuten nurinperin olevat kävyt, jotka olivat suorakulmaisen perustuksen päällä. Polttouunit olivat 6x10 metriä ja ne olivat 4 metrin syvyisiä. Tuhkakuilu (luukku) oli 1,5x2 metriä. Arinat olivat tehty tangoista. Tuhkakuilun kanava varmisti ilman sisäänpääsyn ja antoi tilan tuhkan ja luiden poistamiselle. Polttouunin sivut oli tehty tulitiilistä ja päällystetty sementillä. Polttouuni oli tehty siten, että palaminen oli mahdollisimman tehokasta. Polttouuniin mahtui 100 ruumista kerrallaan ja kun ne olivat palaneet niin yläpuolelta voitiin lisättiin uusia ruumiita.

Tuhka ja luunjäännökset poistettiin tuhkakuilusta lattialle ja heitettiin kaivettuun kaivantoon. Mutta myöhemmin vuodesta 1943 luut ja tuhka kuljetettiin öisin salaa Zawadkiin, jossa ne heitettiin jokeen.

Osa V

Luotettavaa lukumäärää Chelmnon kuolemanleirillä tapetuista ei kyetä laskemaan, koska natsit tuhosivat kaiken tiedon ja kaikki junakuljetuslistat, eli natsit tuhosivat kaikki kirjalliset todisteet uhrien lukumääristä. Tutkijat velvoittivat itsensä turvautumaan todistuksiin, jotka todistajat ovat antaneet koskien lukumääriä, jotka kuljetettiin Chelmnoon. 

Jotta todistajat olisivat pystyneet arvioimaan mahdollisimman tarkan arvion, niin ihmisiä kutsuttiin todistamaan monista paikoista joiden kautta kuljetuksia tehtiin (Lodz, Kolo, Powiercie, Zawadki ja Chelmno) tai yksittäisten ihmisten tarkkailua ja laskuja perustuen junalippuihin, joita he olivat nähneet sekä laskuihin kuljetuksista ja viimeksi todistajia, jotka olivat kuulleet saksalaisten puhuvan lukumääristä.

Kaikki todistajat olivat yksimielisiä, että keskimääräinen päivittäinen lukumäärä, joita tuotiin junalla oli 1000 päivässä. Joissakin kuljetuksissa lukumäärät olivat yli tuhat, mutta 1000 henkeä hyväksytään luotettavaksi keskiarvoksi. lukuun ottamatta niitä joita tuotiin autolla.

Tutkijat selvittivät kuinka monta junaa saapui leirin olemassaolon aikana. Tuhoamisprosessi kesti joulukuun 8 päivästä vuonna 1941 aina vuoteen 1943 huhtikuun 9 päivään asti.

Aika joulukuun 8 päivästä 1941 huhtikuun 7 päivään vuonna 1943 on 480 päivää. Meidän täytyy ottaa arviosta pois kaksi kuukautta vuodesta 1942, jolloin kuljetuksia ei tehty ja tulee ottaa huomioon tietyt viivästykset. Arvio 330 päivästä jolloin kuljetukset olivat käynnissä on hyväksyttävä ja jos 1000 uhria tapettiin päivässä, niin tapettujen lukumäärä on arviolta 330 000. Vuonna 1944 myös tapettiin 10 000 ihmistä, eli lukumäärä on 340 000 miestä, naista, lapsia, vauvoja ja vanhuksia surmattiin Chelmnon keskitysleirissä.

Osa VI

Tämä joukkotuho oli huolellisesti suunniteltu, alkaen pienimmästä yksityiskohdasta. Uhrit pidettiin tietämättöminä heidän kohtalostaan ja koko natsien lukumäärä tässä joukkomurhassa oli 150-180 henkeä. Sonderkommando Kulmhof koostui vain 20 natsipuolueen SS-miehestä, santarmeista, yli 100 saksalaista poliisia, jotka toimivat vartiomiehinä auttaen leirissä ja metsässä missä ruumiit poltettiin sekä vartioimalla teitä.

Leirin ylipäällikkönä toimi haupststurmführer Hans Bootman. Alussa muutaman kuukauden päällikkönä toimi muuan Lange, joka oli saksalainen SS-mies. Johtotehtävissä toimi myös Otto Platte ja Willi Hiller. Leirin toiminnallinen vastuu oli untersturmf'ührer Heffelellä. Metsässä suoritetuissa operaatioissa vastuussa oli wachtmeister Lenz. Krematoriota valvoi hauptscharführer Johann Runge, joka valvoi niiden rakennustyötä unterscharführer Kretschmerin avulla. Hauptscharführerit Gustav Laps ja Burstinge sekä Gilow toimivat kaasuauton kuljettajina.

Tutkijat siteerasivat 80 saksalaista nimeä, jotka olivat Sonderkommandon jäseniä. Palkkansa lisäksi he saivat lahjusrahaa (Schweigegeld). Kanttiinissa oli paljon ruokaa ja alkoholia. Tiedustelu osoitti, että Greiser Gaulciter Warthegausta kävi leirissä vierailulla alkaen maaliskuusta 1943 ja hän antoi kaikille Sonderkommandon jäsenille lahjusrahaa ja kutsui heitä vieraakseen maatilallensa.

On osoitettu että tammikuussa 1945 neuvostolliittolaiset järjestelivät leirin lopullista likviditoimista ja leirin natsit odottivat viime minuuttiin saakka, että Greiser antaisi evakuointimääräyksen. ( Israel Brunon todistus, joka on pidätetty santarmi Chelmistä.

Leirin myös tarkasti aikanaan Himmler henkilökohtaisesti ja tohtori Bradfisch, Gestapon päällikkö Lodzissa ja Hans Bibow olivat jatkuvia leirin vieraita.

On löydetty todisteita, että Greiser ja korkeat toimihenkilöt Saksan hallinnossa, jotka ovat olleet yhteydessä leirin kanssa ovat ottaneet vastaan arvoesineitä, jotka kuuluivat murhatuille juutalaisille. Mutta santarmeja ja poliiseja rankaistiin ankarasti jos heidät saatiin varastamasta juutalaisten arvoesineitä.

70 juutalaista ja 8 puolalaista joutuivat tekemään työtä leirissä mm. polttaen ruumiita. He tekivät töitä kahdessa vuorossa: hauskommando leirissä ja waldkommando metsässä. Sääntönä oli, että muutamien viikkojen työn jälkeen nämä juutalaiset työntekijät tapettiin ja korvattiin uusilla juutalaisilla. Heillä oli jalkaraudat estämässä pakoa. Metsässä työntekijät eivät eläneet muutamaa päivää kauemmin. Sonderkommandon jäsenten asenne juutalaisia kohtaan oli julma. SS-miehet käyttivät juutalaisia elävinä maalitauluina ampuen heitä kuin jäniksiä.

Sonderkommandon (olivat vankiryhmiä, jotka avustivat toisten vankien tappamisessa, mutta jotka myös lopulta itse tapettiin) jäsenet hyvin usein tappoivat sylivauvoja ja pieniä lapsia, kuten myös vanhuksia, vaikka he tiesivät, että heidätkin tapettaisiin.

Osa VII

Eräs tärkeä tekijä joka inspiroi natseja tappamaan juutalaisia oli taloudellinen. 340 000 juutalaisen omistama omaisuus oli iso summa rahaa. Pääosa juutalaisten omaisuudesta oli takavarikoitu ghettojen evakuoinneissa, mutta silti juutalaisilla oli vielä leiriin tullessa arvoesineitä ja kultaa, jotka natsit varastivat heiltä.

Takavarikoidut arvoesineet lähettiin eri keskuksiin, pääosin Lodziin jossa ne kerättiin ja kävivät läpi lopullisen tutkimuksen ennen kuin ne lähetettiin Saksaan. On todettu että esimerkiksi syyskuun 9 päivä 1944 755 rannekelloa ja 550 taskukelloa lähetettiin Chelmnosta Lodziin.

Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että uhrien vaatteet myytiin talviapurahasto hyväksi (winterhilfe). Dokumenttien joukossa on kirje päivättynä tammikuu 9, 1943 Lodzin gheton hallintoviranomaisille, lähettäjänä Winterhilfswerk des Deutschen Volkes: Der Gaubeauftragte Poznan. Kirjeessä sanotaan näin: "Koskien tekstiilitoimituksia NSV:lle ghetto viranomaisille. Henkilökohtainen ymmärrykseni koskien sinua ja minua ja tätä asiaa on että paikallinen johtaja Kichhorn ja paikallinen johtaja Koalick, vaatteet, puvut ja alusasut voidaan toimittaa puhdistamisen jälkeen. 1500 toimitettua asua eivät vastaa millään tavoin tekstiilejä, jotka näimme Chelmnossa, joita hävitettiin leirin viranomaisten toimesta: Tavaralähetyksesi sisältää erilaisia lajitelmia asusteista, mutta ei kokonaisia pukuja. Monet asusteet ovat pahoin tahraantuneet ja joissa on osittain lika ja veritahroja. Eräs tavaralähetys lähetettiin Poznaniin, jossa oli 200 takkia, 51 niissä ei ollut poistettua juutalaista tähteä. Koska tavaran vastaanottajat ovat pääosin puolalaisia työläisiä, jotka työskentelevät leirin läheisyydessä, niin on vaara että he vastaanottaessaan näitä vaatteita tulevat tietoisiksi niiden alkuperästä ja WHW saa huonon maineen. Kaikesta voi päätellä, että saksalaiset ihmisystävälliset instituutiot tiesivät, että vaatteet ovat lähetetty Puolasta ja niiden murhatut entiset omistajat olivat juutalaisia.

Osa VIII

Chelmnon leirin viimeiset toimet vuonna 1944 eroavat vuoden 1941-1943 toimista siinä, että uhrit tuotiin Kolosta paikallisella junalla Chelmnoon, jossa heidät jätettiin yöksi kirkkoon ja seuraavana päivänä heidät vietiin suoraan Rzuchowin metsään. Tässä metsässä vain 150 metrin päässä krematoriosta puisia parakkeja valmistettiin, joista yksi suunniteltiin kuten entiset Chelmnon maalaistalot, joka olisi pukeutumishuone niille jotka vietiin suhkuun ja toinen talo toimi vaate- ja tavaravarastona.

Yleinen menettelytapa oli täsmälleen kuten ennen, uhrit täysin alastomina pakotettiin kaasuautoon ja heille kerrottiin että he olivat menossa suihkuun. Kaasutuksen jälkeen autot ajettiin lähelle puhdistettaviksi, joka oli lähellä krematoriota jossa uhrien ruumiit poltettiin.

1944 murhattujen kokonaisluku oli 10 000. Todistaja Pehamin todistuksen mukaan erään Chelmnon santarmin vaimo tuotiin 1944 Unkarin juutalaisten junassa ja vietiin tapettavaksi.

Syksyllä 1944 leiri metsässä oli täydellisesti tuhottu, krematorio oli räjäytetty taivaan tuuliin, parakit hakattu palasiksi ja melkein jokainen rikoksen jälki oli varovasti hävitetty. Berliinin erikoiskomissio määräsi, että tuli tuhota kaikki todisteet. Mutta lähes viime hetkiin saakka tammikuun 17 päivä 1945 Sonderkommando ja 47 juutalaisen ryhmä pysyi leirissä. Yöllä 17/18 tammikuussa 1945 Sonderkommando ampui nämä viimeiset6 elossa olevat juutalaiset. Kun he koittivat puolustaa itseään niin kaksi santarmia kuoli ja Sonderkommando sytytti palamaan rakennuksen missä he olivat. Ainoastaan kaksi juutalaista selviytyi, Zurawski ja Srebrnik.
 

Holokausti sivujen Lähde:
Pääosan tekstiä ja kuvia olen kopioinut sivulta:
www.scrapbookpages.com