Raamatun vesikaste (kirjoittanut Pentti Heiska)     

”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä Minä olen teille käskenyt” [Mt 28:19, 20];

”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia [ilosanomaa syntien sovituksesta ja kuoleman voittamisesta] kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen (Mk 16:15, 16);

”Ja Hän [Jeshua] sanoi heille: ..että parannusta [mielenmuutosta, katumusta, toisin ajattelua] syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Lk 24:46, 47);

”Ja Jeshua sanoi heille jälleen: ..niin kuin Isä on lähettänyt Minut, niin lähetän Minäkin teidät.. joiden synnit annatte anteeksi, niille ne anteeksi annetaan; joiden synnit pidätätte, niille ne ovat pidätetyt” [Jh 20:21].

Jeshua antoi lähetyskäskyssä opetuslapsilleen seurakunnan päätehtävän tässä ajassa: mennä evankeliumin ilosanomaa ja parannuskehotusta/-vaatimusta saarnaten tekemään opetuslapsia kaikkien kansojen keskuudesta, ja kastaa opetuslapsiksi tulleet vedessä sekä opettaa heitä pitämään kaikki Jeshuan opetukset. Evankeliumien tekstit täydentävät toisiaan, ja lähetyskäskyä on tulkittava yhdessä kaikkien niiden ja apostolisen toteutuksen valossa. ”Sinun Sanasi on kokonansa totuus” (Ps 119:160).

 Vesikasteen raamatullinen tunnusmerkistö

·         UT:n sanamme ”kastaa” tulee verbeistä hepr./aramean tabal/kreikan baptidzoo, ja merkitsee: upottaa, painaa veden sisään, pestä, kastaa; pass. tulla kastetuksi t. antaa kastaa/kastattaa itsensä. (IRT p. 2274; UT:n Novum; Saarisalon UT).

·         Kaikki se, mitä Jeshua Sanallaan ja apostolit sen perusteella käytännön toiminnallaan kasteesta asettivat, on asetettu koskemaan kaikkia, kaikkina aikoina ja kaikkialla – ei vain UL:n srk:n alkuaikaa (Mt 28:19,20; Apt 2:39).

Kastetta edeltää:

- ihmisen tuleminen Sanan ja Pyhän Hengen kautta tietoiseksi synneistään, kadotetun tilastaan, ja julistetun Sanan vastaanottaminen (Jh 16:7-11; Apt. 2:22-41);

- parannus (kr. metanoeoo = muuttua mieleltään, ajatella toisin; katua, Lk 24:47: Apt 2:38; 3:19,20);

- sydämen uskon syntyminen Sanan/Pyhän Hengen kautta ja Jeshuan tunnustaminen suullaan Herraksi (Mk 16:15,16; Apt 2:41; 8:37; Rm 10:9,10,17; Hb 11:1,6);

- uskossa Herran puoleen kääntyminen (kr. epistrefoo = kääntyä, palata jnk luo), Hänen nimensä avuksi huutaminen ja hyvän omantunnon pyytäminen (Apt 3:19; 2:21; 1Pt. 3:21).

Kastaminen:

- Jeshuan opetuslapseksi tulleen ja kastetun toimesta, välittömästi kastettavan uskon ilmitulon jälkeen ja merkkinä,  opetuslapseuteen ja Jeshuan seuraamiseen tunnustautumisena (Mt 28:19; Apt 2:41; 8:35-39; Gal 3:27);

- upottamalla kastettava veteen (tabal/babtidzoo, Apt 8:38,39);

- Jeshuan Messiaan (tai Herran Jeshuan) Nimeen (Apt 2:38-41; 8:12,16; 10:48).

Näillä perusteilla, kasteen edellytysten (evankeliumin Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamina synnintunto > sydämen usko > parannus/mielenmuutos > kääntyminen > Herran Nimen avuksi huutaminen ja hyvän omantunnon pyytäminen) täyttyessä, kastettava kastattaa itsensä (babtistheetoo, pass.1. aor. imperat. yks. 3. Novum hakusana n:o 823,27; Saarisalon sanatarkka UT:n käännös, Apt 2:38/) vedessä.

Minkä tahansa kasteen edellytyksen mainitseminen vesikasteen yhteydessä, on todistusta siitä, että se mikä tässä on itse asia – Jumalan edellyttämä käänteentekevä muutos sisällisen ihmisen jumalasuhteessa ja sen seurauksena myös ulkoisessa ojentautumisessa – on tapahtunut. Kirjoitukset eivät vedessä kastamisten yhteydessä mainitse erikseen kaikkia sen edellytyksiä, mutta aina jonkin/joitakin niistä.

Yksi kaste

Samoin kuin kaikkien muidenkin hengellisten perusasioiden kohdalla on vain yksi, yhdenlainen Jumalan asettama asiainjärjestys ja hengellinen todellisuus, niin myöskin UL:n vesikasteen kohdalla. Seurakunnalla on ”yksi ruumis ja yksi Henki.. yksi ja sama toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä” (Ef 4:1-6). Tässä tarkoitettua kasteiden laatua/lukumäärää määriteltäessä huomioidaan vain sellaiset tapahtumat, jotka täyttävät UL:n vesikasteen tunnusmerkistön (edellä).

  Tämä kristinuskonnon käsissä ja käytännöissä lähes uskomattomiksi versioiksi silputtu ja sekoitettu Jeshuan asettamus on Raamatussa hyvin yksinkertainen ja selvä. Se on aina samanlainen, ja kaikki uskoon tulleet, joilta puuttuu Jeshuan asettama UL:n vesikaste, kastetaan apostolisessa käytännössä Hänen Nimeensä välittömästi uskon tultua ilmi, ja kasteesta opetetaan yhdellä tavalla. Näin tehdään täysin siitä riippumatta, ovatko uskoon tulleet kokonaan kastamattomia, vai ovatko he tulleet aikaisemmin jollakin muulla tavalla kastetuiksi (Apt 10:34-48; 18:24-28; 19:1-6).

UL:n vesikasteiden määrä ei siis lisäänny asetetusta yhdestä kasteesta useammaksi kasteeksi sillä, että aikaisemmin jollakin muulla kasteella kastettu uskoon tullut  kastattaa itsensä Jeshuan asettamalla UL:n vesikasteella. Päinvastoin, jotta tuo yksi kaste olisi, toimitetaan se apostolisessa käytännössä välittömästi, riippumatta menneisyydessä olleiden muiden kasteiden laadusta/määrästä.

Asetussanat, opetuslapseus ja vesikaste

Lähes koko UL:n ajan vallinneista väärennöksistä ja sekaannuksesta johtuen, vielä jokin selventävä sana Jeshuan lähetyskäskystä. Mitä Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn kreikankielisessä tekstissä sanotaan ja annetaan tehtäväksi? Lähetyskäskyssä on selkeästi neljä osaa: 1) menkää, 2) tehkää opetuslapsiksi, 3) kastakaa ja 4) opettakaa.

UT:n kreikankielen erityistuntija ja raamatunkääntäjä em. FM Toivo Koilo kirjoitti v.1982 Hyvä Sanoma -lehden n:o 5 ”Kysy Raamatusta”-palstalla, s. 40,41, Mt 28:19,20:sta mm. näin:

”Entä kenet on kastettava, kansat vai opetuslapset? Kreikka käyttää tässä opetuslapsia merkitsevää maskuliinisukuista sanaa, eikä kansoja merkitsevää neutrisukuista. Näin selvää kielellistä ilmaisua on turha yrittää kreikan kielen avulla selittää niin, että kysymys muka onkin kansoista [ts. kansojen tekemisestä opetuslapsiksi – kastamalla]”.

Prof. Saarisalo on, yhteistyössä mm. Toivo Koilon kanssa toimien, huomioinut UT:n sanatarkassa käännöksessään Matteuksen lähetyskäskyn todellisen sisällön ja kääntänyt sen sekä kreikankielen että Raamatun opetuksen mukaisesti:

”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heidät.. ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä olen teille käskenyt..” [Mt 28:19,20].

”Kirkkoraamatun” -33/-38 tarkoitushakuisesti vääristelty tekstihän on kirjoitettu:

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla…”

”Kirkkoraamatun -92 väännöksessä sama väärennös on hieman peitellymmin; siinä kaksoispisteellä annetaan ymmärtää miten opetuslapsia (muka) tehdään:

”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heidät..”.

Matteuksen lähetyskäskyssä ovat kreikankielessä kaikki kolme keskeistä verbiä partisiippimuodossa: proeuthenes, ”menevinä”; baptizontes, ”kastavina”; ja didaskontes ”opettavina” (Novum, Mt 28:19,20). Meneminen ei vielä tee kenestäkään opetuslasta, enempää kuin kastaminenkaan, eikä myöskään kaikkien Jeshuan käskemien asioiden tiedollinen oppiminenkaan tee kenestäkään opetuslasta. (vrt. Juhana Lehmuskoski: Yksi Kaste, s. 12,13; Toivo Koilo: Hyvä Sanoma, em. artikkeli).

Kun Jeshua itse saarnasi, Hän (kuten Johanneskin edellä, Mt 3:2) sanoi ”tehkää parannus”, kutsui seuraamaan itseään ja sanoi tekevänsä heistä ihmisten kalastajia (Mt 4:17-19). Hänen toimintansa sisältää perustavan opetuksen opetuslapseksi tekemisen ja kastamisen suhteesta, vaikka se tapahtuikin vielä Vanhan Liiton järjestyksen ajassa: ”Hän teki.. opetuslapsiksi – JA [opetuslapsensa] kastoi”, Jh 4:1-3.

Suoranaisimmin vastaus kysymykseen miten opetuslapseksi ”tehdään”/tullaan, sisältyy lähetyskäskyyn Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa, joissa sanotaan mitä on tehtävä, kun ”mennään” kaikkeen maailmaan ”tekemään” opetuslapsia:

”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia [ilosanomaa syntien sovituksesta ja kuoleman voittamisesta] kaikille luoduille. Joka uskoo ja  kastetaan, se  pelastuu” (Mk 16:15,16);

”Ja Hän sanoi heille: ..että parannusta [mielenmuutosta, katumusta ja toisin ajattelua] syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Lk 24:46,47).

Ja vielä Herran apostoli ja evankelista todistavat evankeliumin työstä:

”Me siis olemme lähettiläitä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Messiaan puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. ”Hän uskoi meille sovituksen Sanan” (ei ”sovituksen sakramenttia”, eikä vesikastetta, 2 Kr 5:18-20); sillä ei Messias lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan (1Kr 1:17);

”.. jotka nyt ottivat Hänen Sanansa vastaan, ne kastettiin” (Apt 2:41).

Olennaisin ero siis raamatullisen vesikaste-opin ja sen väärennösten välillä on se, että kun Raamatussa opetuslapsiksi tulleet kastattavat itsensä, niin kirkon väärennöksissä ja käytännöissä kaikkialla maailmassa, tehdään kaikki kansat ”opetuslapsiksi kastamalla”. –Ja totisesti ”tulokset” ovat kaikkien nähtävillä: maailman ”sakramenttikastetut” kansat ovat hukkumassa hirvittävään jumalattomuuteensa!

Kaikki tätä tiedostamaton ”kastekeskustelu” on vain tyhjää, asian ulkopuolella pyörivää ja Sanan Valkeuteen johtamatonta epäolennaisten kanssa jauhamista.

Opetuslapseuteen tunnustautuminen, vanhan kuolema, hautaus ja uusi elämä

Vesikasteen välttämättömiä edellytyksiä (s. 96,97 edellä) ja Jumalan lapseuden sisältöjä (mm. usko, syntien anteeksisaaminen, vanhurskauttaminen, uudestisyntyminen, sydämen ympärileikkaus Hengessä, Pyhän Hengen lahja/kaste, jne.), mainitaan Raamatun Kirjoituksissa myös vesikasteen yhteydessä, mutta ei koskaan siten, että voitaisiin Raamatun oppina sanoa vesikasteen vaikuttavan niitä.

Itsensä kastattamisella kastettava mm. tunnustautuu opetuslapseuteen ja Jeshuan seuraajaksi. Näin vesikaste samalla julistaa Jeshuan kuolemaan ja ylösnousemukseen perustuvan Lunastuksen hengellistä todellisuutta ja saattaa sen kastettavan kohdalla Jumalan asettamaan (ajalliseen) päätökseen.

Vesikasteessa ristillä kuolemantuomion saaneen ja mielenmuutoksessa vanhan luomuksen kuolemaan suostuneen opetuslapsen hengellisesti kuollut vanha ihminen haudataan ja uskoon tullessaan uudestisyntynyt ja Messiaassa ylösnoussut uusi ihminen nousee uuteen elämään Hänessä:

”Olemme.. yhdessä Hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Messias herätettiin kuolleista Isän kirkkauden [ei vesikasteen] kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos olemme Hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” (Rm 6:4-7).

Messiaaseen ja Hänen ruumiinsa jäseneksi uskoon tullessaan Hengessä kastettu ja sen jälkeen vesikasteessa haudattu ja uuteen elämään noussut opetuslapsi on näin pukeutunut Messiaaseen – ilman, että vesikaste niitä vaikutti:

”Sillä kaikki te, jotka olette Messiaaseen [aiemmin Hengessä, 1Kr 12:13, ja nyt vedessä] kastetut, olette Messiaan päällenne pukeneet” (Gal 3:27; vrt. Rm 13:13,14).

Esi-/vertauskuvallisuus ja täyttymys kasteissa

UT:ssa on kolme erilaista kastetta, UL:ssa kaksi: 1) Ns. Johanneksen kaste (Mt 3:1-6), 2) Kaste Pyhässä Hengessä (Mt 3:11; Apt 1:5), ja 3) Vesikaste Jeshuan Messiaan Nimeen (Mt 28:18-20; Apt 2:38-41) – tässä järjestyksessä. Näistä Johanneksen kaste tapahtui VL:n ajassa ja oli siten esikuvaa kahdesta jälkimmäisestä. UL:n vesikasteessa Jeshuan Messiaan Nimeen on vertauskuva (1Pt 3:21) ”itse asiain olemuksesta” (vrt. Hb 10:1:n sanonta), Jumalan lapseksi tulemisesta, kasteesta Hengessä Messiaaseen ja Hänen ruumiin jäsenyyteen (1Kr 12:13). Hb 10:1 puhuu yl. lain esikuvien ja asiain täyttymyksen suhteesta; UL:n vesikasteen ja kasteiden täyttymyksen – uudestisyntymisen ja Hengessä tapahtuneen kasteen – suhteessa on samaa, sillä erolla, että UL:n vesikasteessa katsotaan kasteiden täyttymykseen taaksepäin.

Johanneksen kasteen ja UL:n vesikasteen ero onkin siinä, että edellinen esikuvana edeltää Lunastusta ja Jeshuan ylösnousemukseen perustuvaa uudestisyntymistä (1Pt 1:3), jälkimmäinen taas vertauskuvana seuraa niitä ja tapahtuu Lunastajan Nimeen. Molempien vesikasteiden edellytys on usko Jeshuaan, opetuslapseus ja parannus/mielenmuutos (Mt 28:19,20; Mk 16:15,16; Jh 4:1-3; Apt 2:38; 8:36-39; 19:4).

Esikuva esiintyy tietenkin nimensä mukaisesti aina ennen sitä, minkä esikuva se on; vertauskuvallisuutta asialla/tapahtumalla voi olla sekä ennen että jälkeen sen, mistä se on kuva ja symboli (Rm 15:4; 1Kr 10:11; Hb 10:1).

Vertauskuvina toteutettaviksi, hengellisesti tapahtuneita seuraten ja symbolisesti kuvaten, on UL:n seurakuntaa koskien asetettu kaksi aineellista asiaa: vesikaste ja ehtoollinen. Molemmat ”katsovat taaksepäin”, hengellisesti jo tapahtuneeseen ja julistavat sitä, mitä ne kuvaavat – eli ne eivät suinkaan ole vain vertauskuvia.

Vesikasteessa sitä ennen uskovaksi tullut, Jeshuan opetuslapseksi ja seuraajaksi tunnustautuva kastattaa itsensä Herransa Nimeen (Apt 2:38-41; 8:36-39; 10:34-48).

Pyhää ehtoollista Jumalan seurakunta viettää tapahtuneen, syntien anteeksisaamiseksi murretun Jeshuan ruumiin ja maahan vuodatetun veren, vertauskuvana ja muistoateriana, julistaen tällä teollaan Herran kuolemaa, siihen asti kun Hän tulee (Mt 26:26-29; Lk 22:7-20; 1Kr 11:23-32).

Jumala on asettanut ihmiset julistamaan Hänen Sanaansa ja toimittamaan esi- ja vertauskuvallisia asioita. Hän itse, Sanansa Jeshuan kautta, tekee kaiken sen luomistyön, ”itse asiain olemuksen”, minkä esi- ja vertauskuvia Hän on asettantut ihmiset toimittamaan. Jeshua kastaa opetuslapsensa ilman vettä Pyhässä Hengessä ruumiinsa jäseniksi ja käsittä ympärileikkaa heidän sydämensä, Isän Jumalan uudestisynnyttäessä heidät lapsikseen. Tämä kaikki on ilmoitettu sekä Johannes Kastajan, Jeshuan itsensä, että Herran evankelistan ja apostolin selvin Sanoin:

”Minä kastan teidät vedessä parannukseen [mielenmuutokseen], mutta.. Hän [Jeshua], joka minun jäljessäni tulee.. kastaa teidät Pyhässä Hengessä ja tulessa [Mt 3:11]; Johannes kastoi vedessä, mutta teidät kastetaan Pyhässä Hengessä” [Apt 1:5; 11:16];

      ”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhteen ruumiiseen” [1Kr 12:13];

”.. eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu, vaan.. oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä.. ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta” (Rm 2:28,29; 1Pt 1:1-3; Jk 1:18).

Vesikaste ja uskon syntyminen

Vesikasteen ja uskon välillä on Kirjoituksissa yhteys siten, että kaste on seurausta uskosta, ja evankeliumin synnyttämä usko taas puolestaan kasteen välttämätön edellytys; uskon syntymisen kanssa kasteella ei ole mitään tekemistä. Jumalan Sana, evankeliumi Jeshuasta Messiaasta Pyhässä Hengessä, synnyttää uskon. Raamattu on tässäkin äärettömän selvä:

”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Messiaan Sanan kautta” (Rm 10:17);

”Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden Sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti” (Ef 1:13);

”Kun Pietari.. puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheeen kuulivat” (Apt 10:36-48);

”Niin Filippus.. julisti hänelle evankeliumia Jeshuasta.. ja hoviherra sanoi: ’Katso, tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua?’ Niin Filippus sanoi hänelle: ’Jos uskot koko sydämestäsi, niin se tapahtukoon.’ Hän vastasi ja sanoi: ’Minä uskon, että Jeshua Messias on Jumalan Poika.’ Niin he astuivat kumpikin veteen.. ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä.. hän jatkoi matkaansa iloiten (Apt 8:35-39).

Vesikaste ja syntien anteeksisaaminen

Raamatussa syntinsä anteeksi saaneet kastattavat itsensä vedessä. Syntien anteeksisaaminen on sidottu edellä mainittuihin, kastetta edeltäviin kasteen edellytyksiin niin, että koskaan syntien anteeksisaaminen ei esiinny Kirjoituksissa niistä, mutta kylläkin vesikasteesta irrotettuna (Lk 24:46,47; Apt 3:19; 10:36-48).

Siten esim. sanoja ”syntienne anteeksisaamiseksi” (Apt 2:28) ja ”pestä pois syntisi” (Apt 22:16) ei voi eikä saa irrottaa yhteydestään ja ajatella vastoin edelläolevaa (Lk 24:46,47; Apt 3:19; 10:36-48), että vesikaste nyt olisikin niissä se mikä vaikuttaa syntien anteeksisaamisen. Se ei vaikuta, mutta on symboli ja merkki siitä.

Raamattua vain pinnallisesti lukeva ja tunteva saattaa pitää edellä sanottua jo Raamatun vääristelynä, mutta kirjoituskokonaisuuden tunteva ja Sanaa sen valossa lukeva ymmärtää, että sanottu on tiukasti Messiaan opin mukaista. –Jumala tekee asiat vain vain yhdellä tavalla ja niin kuin on asettanut (Lk 24:46,47; Apt 11:17,18). Raamatun lukemisessa voi ihmisillä olla paljonkin väärää ”näennäiskirjaimellisuuteen” juuttumista; esim. Mt 3:5 tuskin tarkoittaa, että mainituilta alueilta jokainen siellä asuva vaelsi Johannes Kastajaa katsomaan ja kuulemaan, mutta sokeaan kirjaimellisuuteen pitäytyvä ”fundamentalisti” todennäköisesti kokee edelläsanotun jo Raamatun vääristelemiseksi, kun tekstissä kerran lukee, että ”koko” ja ”kaikki”.

UL:n Kirjoitukset tuntevat vain sellaisen evankeliumin, missä julistetun Sanan vastaanottamisen välitön ilmaus on itsensä kastattaminen vedessä. Siksi on ymmärrettävää, että kaste ja uskon ja parannuksen seuraukset (syntien anteeksisaaminen ja Pyhän Hengen lahja) esiintyvät samassa tekstiyhteydessä. Raamatun selkeä oppi siitä, mihin syntien anteeksisaaminen ja hengellisesti eläväksi tuleminen on sidottu, ovat Jeshuan lähetyskäskyssä, evankelistan ja apostolien sanoissa:

”Hän sanoi heille: ..että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista” (Lk 24:46,47); niin on Jumala siis antanut pakanoillekin parannuksen elämäksi (Apt 11:17,18);

”Tehkää parannus ja kastattakoon kukin teistä itsensä syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (Apt 2:38); tehkää parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apt 3:19);

”Ja nyt, mitä viivyttelet? [muutu mieleltäsi ja käänny] Nouse, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi avuksi huutaen Herran Nimeä” [Apt 22:16].

Messiaan opiksi tulee siten se, mikä on yhteistä kaikille kohdille, joissa syntien anteeksisaaminen esiintyy. Ja yhteistä on se, että aina siihen, sitä edeltävänä liittyy jonkin, sisällisen ihmisen muuttuneesta jumalasuhteesta, Jumalan lapseuden ja vesikasteen edellytyksestä ja/tai sisällöstä todistavan asian mainitseminen. Syntien anteeksisaamista ei siis Messiaan opissa ole sidottu vesikasteeseen, mutta vesikaste kylläkin siihen. –Ja oppina näillä käänteisillä tulkintavaihtoehdoilla on kyllä dramaattinen ero. Tämä tosiasia käykin sitten elämän todellisuudessa varsin selväksi, synneistään ”sakramenttivapautetun” jatkaessa, useimmissa tapauksissa läpi elämänsä, riivaajien ja pimeyden päämiehen avuksi huutamista ja Herran Nimeen kiroamista aamusta iltaan. Mieleltään muuttunut ja syntinsä todellisesti anteeksi saanut taas ylistää Jumalaa, koettaen saada ensin mainittuakin todellisen pelastuksen osallisuuteen, vapaaksi syntikahleistaan ja saatanan orjatyön orjuudesta.

Erityisen selkeä todistus syntien anteeksisaamisen ja vesikasteen suhteesta UL:n asiainjärjestyksessä on Apostolien teoissa liittyen apostoli Pietarin toimintaan Korneliuksen kodissa. Pietarin julistaessa evankeliumia, tuli Pyhä Henki hänen vielä puhuessaan kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.

Tämän vuoksi Pietari sanoi, että ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen [ja siten synneistä puhdistumisen] niin kuin mekin. Ja hän käski kastaa heidät vedessä Jeshuan Messiaan Nimeen. Myöhemmin Pietari todisti tästä apostolien ja vanhinten kokouksessa Jerusalemissa:

”Jumala sydänten tuntija todisti heidän puolestansa.. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä Hän puhdisti heidän sydämensä uskolla” (Apt 10:34-48; 15:8,9).

Vesikaste ja vanhurskauttaminen

Johdonmukaisesti myös kaste ja vanhurskauttaminen liityvät Raamatussa toisiinsa siten, että vanhurskautetut kastetaan. Kun Jeshua ”taivutteli” Johannes Kastajan kastamaan Hänet, käyttäen mm. sanoja ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus” (Mt 3:15), ei sitäkään ole ymmärrettävä, että vesikaste olisi millään tavalla ollut kastettavan vanhurskauttamista, Hän kun oli täydellisesti vanhurskas ennen ja jälkeen kasteensa eikä tarvinnut vanhurskauttamista. Kaiken vanhurskauden täyttämisen sisältönä Jeshuan itsensä kastattamisessa saattoi siten varmuudella olla ainoastaan se, että Hän tässäkin täydellisesti teki Isän tahdon (vrt. Jh 5:30).

Vanhurskauttamista tarkoittavat sanat (h. sadak; kr. dikaioo) tarkoittivat muinoin syytetyn julistamista syyttömäksi maallisessa oikeusistuimessa. (IRT, p. 6217-6249; Novum, osa 5, s. 277-283). Tämä sama merkitys on periaatteessa myös Raamatun hengellisessä vanhurskauttamisessa, mutta aivan omalla, ihmeellisellä Jumalan tavalla.

Maallisessa oikeudessa tuomari julisti syytetyn vanhurskaaksi (”oikeaksi – ei syylliseksi”), mikäli hän saattoi todeta syytetyn syyttömäksi. Kun Jumalan tuomioistuimessa (jo täällä maan päällä) tapahtuu vanhurskauttaminen, on sekin syyttömäksi julistamista, mutta tapahtuu maalliseen oikeuskäytäntöön nähden täydellisesti päinvastaisilla perusteilla. Jumalan oikeusistuimessa, täällä ajassa, syylliseksi tunnustautunut ja todettu julistetaan syyttömäksi, ja syyttömäksi tunnustautuva julistetaan syylliseksi:

”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, Sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes 1:18; 64:6);

”Olkoon.. teille tiettävä.. että jokainen, joka uskoo, tulee Hänessä vanhurskaaksi., Apt 13:38,39; ja tämä on Hänen Nimensä, jolla Häntä kutsutaan: ‘Herra [JHVH] on meidän vanhurskautemme’(Jer 23:6; 1Kr 1:30,31); .. ja saavat lahjaksi vanhurskauden .. uskon kautta Hänen vereensä..”, Rm 3:24,25;

”..sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan, Rm 10:9-13; ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa, Rm 5:1;

”Aabraham uskoi Jumalaa, joka vanhurskauttaa jumalattoman.. sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi (Rm 4:3-7; 1Ms 15:6); mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme Häneen [Isään Jumalaan], joka kuolleista herätti Jeshuan, meidän Herramme” (Rm 4:23,24; Hb 11:6);

”Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.. Ja Jeshuan, Messiaan.. veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1Jh 1:9,7);

”Jos me sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme Hänet valhettelijaksi; ja Hänen Sanansa ei ole meissä” (Rm 3:23,24; 1Jh 1:10).

Kirjoitukset todistavat kohti käyvästi ihmisen turmeltuneesta tilasta, ja niin kauniisti Jumalan vanhurskaudesta ja ihmeellisestä oikeusistuimesta, jossa Hän kohtaa meidät saastaiset syntiset ja käsittelee meidän asiamme. –Ihmeellinen on Jumala!

Mutta meidän tulee pitää mielessä, että Jumala vanhurskauttaa vain sellaisen ”jumalattoman”, josta Jumalan Sana ja Pyhä Henki on saanut tehdä syntinsä tuntevan, tunnustavan ja katuvan, sellaisen, joka tulee parannukseen/mielenmuutokseen ja kääntyy Herran puoleen, avuksi huutaen Herran Nimeä. Onhan nimittäin Kirjoitettu myös, että

”Jos [mieleltään muuttumaton ja kääntymätön] jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä, eikä näe Herran korkeutta” (Jes 26:10).

Vesikaste ja uudestisyntyminen

Vesikaste ja uudestisyntyminen ovat Raamatussa yhteydessä toisiinsa siten, että uudestisyntyneet kastattavat itsensä vedessä. Sanallaan ja Jeshuan kuolleistanousemisen kautta Jumala uudestisynnyttää ihmisen ylhäältä ja Pyhästä Hengestä.

”Ylistetty olkoon.. Herramme Jeshuan Messiaan Jumala ja Isä, joka.. on uudestisynnyttänyt meidät.. Jeshuan Messiaan kuolleistanousemisen kautta” (1Pt 1:3; Jh 3:3-9);

”Tahtonsa mukaan Hän synnytti meidät totuuden Sanalla..” (Jk 1:18).

Raamatullinen uudestisyntyminen (kr. genneethee anoothen, syntyä sekä uudesti että ylhäältä) on synteihinsä ja rikoksiinsa kuolleen (Ef 2:1-6) hengellistä syntymistä Jumalan Sanalla Pyhästä Hengestä (Jh 3:3-10; 1Pt 1:1-3, 22,23; Jk. 1:18).

Tätä uudestisyntymistä ei aikaansaada kastamalla vedessä. Isä Jumala uudestisynnyttää, kun Jeshua Messias kastaa uskoon tulleen Pyhässä Hengessä ruumiinsa jäseneksi (1Pt 1:1-3; Apt 1:5; 15:5,7; 17:4; 18:27; 19:2,18; 21:20,25; Rm 13:11; 1Kr 12:13 15:11; Hb 4:3).

Hengellinen syntyminen on pelastuksen ja Jumalan Valtakunnan näkemisen ja sinne sisälle pääsyn välttämätön edellytys. Jeshua ilmoitti tämän ennekuulumattoman hengellisen ihmeen Nikodeemukselle, joka ymmärrettävästi meni aivan ymmälleen, eikä voinut sitä käsittää, vaikka oli ”Israelin opettaja”:

”Jeshua vastasi ja sanoi.. ’Totisesti Minä sanon sinulle: ’joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan Valtakuntaa’.. Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan Valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.. Nikodeemus vastasi ja sanoi Hänelle: ’Kuinka tämä voi tapahtua?’” (Jh 3:3-9).

Mitä Kirjoituksissa tarkoittavat vedestä ja Hengestä syntyminen?

Raamatun pelastusoppi, kielikuvat ja juutalainen allegoria huomioiden on selvää, että kyseisessä sanankohdassa puhutaan vain lihan mukaisesta luonnollisesta syntymisestä, ja toisaalta hengellisestä uudestisyntymisestä, Hengestä syntymisestä.

Jeshuan puheessa on Raamatun juutalaisessa opetuksessa yleinen parallelismi-rakenne, rinnakkaisuus, kerto, mikä tarkoittaa saman asian toistamista puheessa ja/tai tekstissä kahdessa tai useammassa peräkkäisessä säkeessä eri sanoin. (IRT, p. 7298). Raamatun kielessä ja juutalaisessa kulttuuriympäristössä kutsuttiin ensimmäistä luomista ja syntymistä, ”vedestä” syntymiseksi (vrt. 2Pt 3:5). Jh 3:5,6:ssa parallelismi ja allegoria menevät siis näin:

jae 5: ”Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan; [ja sitten kerto, jae 6]

jae 6: ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on Henki”.

Eli siis ”vedestä syntyminen” (jakeessa 5.) ja lihasta syntyminen (jakeessa 6.) tarkoittavat molemmat samaa, luonnollista syntymistä, kummassakin jakeessa, ja Hengestä syntyminen on Hengestä syntymistä molemmissa jakeissa.

Allekirjoittaneen kysyessä n.15 v. sitten oppineelta messiaaniselta (Jeshuaan uskovalta) juutalaiselta Jh 3:5 ja 6 jakeiden välillä olevasta parallelismi-rakenteesta (onko siinä ehdottoman kiistattomasti em. rakenne), tuli vastaus hepreankielisen tekstin pikaisen vilkaisun jälkeen ”sekunnissa”:

”Ellei jakeiden 5 ja 6 välillä olisi parallelismirakenne, Jeshua opettaisi niissä Hellenismiä! (Joseph Shulam: Henkilökohtainen tiedonanto).

Juutalaisen allegorian, ja parallelismirakenteen huomioiva jakeiden ymmärtäminen on kristityiksi tunnustautuvien kohdalla harvinaista, mutta sen käsittäminen, että siinä ei puhuta kastevedestä, ei kuitenkaan aivan tuntematonta. Yksi asian ymmärtänyt on amerikkalainen teol.tri John F. MacArthur, Jr. Hän käsittelee aihetta kirjassaan ”Jeesuksen Evankeliumi” ja kirjoittaa mm. näin:

”Jotkut sanovat tämän tarkoittavan vettä – H₂O. Se ei tarkoita. Tällä raamatunkohdalla ei ole mitään tekemistä veden ja kastamisen kanssa. Ihminen ei pelastu kylpemällä.” (s. 59).

Tekstijakso Jh 3:3-9 ei puhu vesikasteesta mitään – puhumattakaan, että opettaisi uudestisyntymistä vesikastetoimituksella, vaikkakin on selvää, että vesikasteessa on sekä uudestisyntymisen että Hengessä kastamisen vertauskuvallisuus.

Jeshua puhui kyllä kerran hengellisestä ”kylpemisestä” ja ”puhtaudesta” samassa asiayhteydessä, tarkoittaen pelastavaa tilaa, kun Hän jalkojenpesun yhteydessä sanoi apostoli Pietarille ja muille opetuslapsille:

”Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette jo kaikki puhtaat..” (Jh 13:10).

Mutta tässäkään Jeshua ei viitannut luonnolliseen kylpemiseen eikä vesikasteeseen, vaan puhui kylpemisestä selvästikin allegorisesti, vertauskuvallisesti, tarkoittaen sitä Sanaa, joka puhuttuna ja vastaanotettuna oli heidät puhdistanut. Tämä käy selkeästi ilmi, sekä Hänen Sanoistaan Jh 15:3: ”Te olette jo puhtaat sen Sanan tähden, jonka Minä olen teille puhunut”, että yleensä Raamatun opista synnistä puhdistumisesta. Kaiken edellä olevan Jeshua myös puhui jo ennen kuin Uuden Liiton vesikastetta oli edes asetettu.

Sanatarkan suomennoksen mukaan apostoli Paavali kirjoitti tästä samasta asiasta mm. tällaisin Sanoin:

”.. niin kuin Messiaskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että Hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen, vesipesolla Sanassa” [Ef 5:25,26, UT:n Novum; Saarisalon sanatarkka UT];

”Mutta kun Jumalan, meidän Vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti Hän meidät.. laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.. että me [uskon kautta, Rm 5:1] vanhurskautettuina.. tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi” (Tt 3: 4-7).

Missään tämän sisältöisissä kohdissa ei puhuta mitään vesikasteesta, vaan ne olivat sen suoraa UL:n toteutumaa, mistä Herra oli puhunut jo muinoin profeettainsa kautta, ja minkä Sanan täyttymyksenä Jeshua ja apostolit niistä opettivat; esimerkiksi:

”Minä panen lakini [opetukseni; Sanani] heidän sisimpäänsä; Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte.. ja uuden Hengen Minä [uskon kautta, Gal 3:2,13,14] annan teidän sisimpäänne” (Jer 31:33; Hes 36:25-27).

Vesikaste ja Pyhän Hengen saaminen

Myöskin vesikaste ja Pyhän Hengen saaminen ovat Kirjoituksissa, johdonmukaisesti, toisistaan riippumattomia. Raamatussa ei ole sellaista oppia, että Vanhassa Liitossa olleen ”Johanneksen kasteeksi” sanotun vesikasteen sijaan olisi Uuden Liiton järjestyksessä tullut jokin vedellä JA Hengellä/Hengessä tapahtuva (kirkollinen) ”kristillinen” kastaminen, joka joko suoraan vaikuttaisi ja/tai, josta seuraisi Pyhän Hengen saaminen.

Tämä käy ilmi siitä selvästä tosiasiasta, että ihmiset saavat Raamatussa Pyhän Hengen sekä ennen vesikastetta, pelkästään uskossa kuulemisesta (Apt 10:44-48; Gal 3:2), että eivät (Hengen voiteluna) saa, vaikka he ovat kastetut vedessä (Apt 8:14-17). Siis – tätäkään – ei Apt 2:38:ssa vaikuta vesikaste, vaan usko/parannus.

Vesikasteen ja Pyhän Hengen toisistaan riippumattomuus todistuu myöskin siinä, että yhä vielä tänäänkin Korneliuksen kodin tapahtumat toistuvat uskoon tulleiden kohdalla; Hengen kaste, voitelu ja niihin liittyen armolahjoja ilmenee edelleen sekä uskonnottomilla vedessä kastamattomilla, että pakanallisen sakramentin saaneilla kastamattomilla – kunhan he vain sittemmin ovat todellisesti tulleet uskoon.

Vesikaste ei siis ole Hengen saamisen peruste tai välittäjä, vaan se on jokin muu. Ja Raamattu vastaa tässäkin verrattoman selkeästi siihen, mistä on kysymys:

”Messias on lunastanut meidät lain kirouksesta.. että Aabrahamin siunaus tulisi.. ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen” (Gal 3:13,14);

”Tämän vain tahdon saada teiltä tietää, lain teoistako saitte Hengen, vai uskossa kuulemisesta?” (Gal 3:2).

Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttama usko, parannus ja kuuliaisuus (evankeliumin vastaanottaminen) ovat taustana myös sille, kun on Kirjoitettu:

”Ja me olemme tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala antaa niille, jotka Häntä tottelevat..” (Apt. 5:32);

”Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet Sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti” (Ef 1:13);

”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Rm 8:16).

On tärkeää, että Jumalan Sanaa luetaan ja tulkitaan sen kokonaisuudessa. Silloin vältytään esim. kuvittelemasta, että vesikaste välittäisi/vaikuttaisi Pyhän Hengen saamisen ja muita Jumalan lapseuden edellytyksiä tai sisältöjä. Ja nähdään Kirjoitusten kirkas todistus siitä, kuinka evankeliumin lupauksista osalliseksi tuleminen aina perustuu sen tietoiseen vastaanottamiseen ja ihmisen jumalasuhteen käänteentekevään muuttumiseen. –Koko jumalallinen pelastussuunnitelma, Raamatun Kirjoitusten antaminen, Lunastus ja evankeliumin julistustehtävä olisi, hengellisestikin (lihalle ja verellehän se on sitä joka tapauksessa, 1Kr 1:18-2:16), järjetön, ellei sen perusajatuksena olisi Jumalan puhe ihmiselle – henkilökohtaista valintaa varten.

Hengellinen syntyminen, kaste Pyhässä Hengessä ja täyttyminen Hengellä

Koska otsikon aiheet ovat läheisessä yhteydessä opillisiin tulkintoihin vesikasteesta ja koska niiden keskinäisten suhteiden raamatullisten perusteiden osoittaminen ja ymmärtäminen edellyttävät tietyssä mitassa niiden tarkastelua Kirjoitusten kokonaisuuden valossa, käsittelemme näitäkin aiheita tässä vesikaste-luvun yhteydessä.

Hengen kaste ja Pyhän Hengen tuleminen uudestisyntymisessä asumaan ihmisen sydämeen/sisimpään on kertatapahtuma, ja tuli mahdolliseksi vasta Uuden Liiton järjestyksessä, ylösnousemuksen perusteella ja Messiaan kirkastamisen jälkeen (Apt 1:5; 1Pt. 1:3; Rm 8:9-11; Jer 31:33; Hes 11:19,20; 36:25-27; Jh 7:38,39;).

Hengellä täyttyminen taas on asetettu toistuvaksi (Apt 2:4; 4:31; Ef 5:18-20), ollut mahdollista ja ilmennyt jo VL:kin aikana (2Ms 31:1-5; Tuom 6:34; Lk 1:41,67). IRT:ssa kirjoitetaan tästä Hengen toiminnasta:

“Kuvaavaa on, että Jumalan Henki yhtäkkiä ja tilapäisesti näyttää tulleen näihin ihmisiin [oik. heidän ylleen/päälleen], joita Hän käyttää välineinään pelastushistoriassa. Ilmoituksen välittäjät saavat Hengen [ylleen/päälleen] palvelustehtäväänsä varten vain joksikin ajaksi” (p. 1167).

Tämän selkeän, Liitto- ja pelastusjärjestykseen perustuvan, tosiasian ja asiainjärjestyksen tiedostamisessa ja ymmärtämisessä on otsikon asiakokonaisuuden ja UL:n täyttymyksen käsittämisen perustus. Ilmaisut Hengen tulemisesta astian päälle/ylle ja tuleminen täytetyksi Hengellä esiintyvät runsaina Kirjoituksissa myös jo Vanhan Liiton aikana, Jumala antaessa palvelustehtävävoitelunsa ihmisille, mutta kaste Hengessä ja Hengen tuleminen asumaan sisimpään, tuli vasta Uuden Liiton järjestyksessä. Hengen kaste ja täyteys ovat siis eri asioita, vaikka esiintyvät ihmisen elämään ensimmäistä kertaa tullessaan myös yhdessä (Apt 1:5; 2:4; 19:1-6).

Hengen kasteen ja Hengellä täyttymisen sekoittaminen samaistamalla ne yhdeksi ja samaksi on yleinen, mutta ymmärrettävä harha kristikunnassa, koska ne siis esiintyvät myös yhdessä. Tästä johtuen on yleistä, että kysytään mm.: “Oletko saanut henkikasteen?” (kysyjän yl. peräänkuuluttaessa, puhutko kielillä) ja/tai: “Oletko täyttynyt Pyhällä Hengellä?” (ikään kuin se olisi jokin kertatapahtuma loppuelämäksi). Sekaannusta aiheuttavat näissä sekä väärät käännökset, että väärä opetus.

Raamatunkäännöksemme kääntävät väärin, epäjohdonmukaisesti ja sekoittaen keskenään Hengen tulemisen sisimpään, ja toisaalta ylle/päälle kun Henki täyttää. Kun Raamattumme -33/-38 kääntää, että Jumalan Henki tuli/tulee “heihin/teihin” (minkä ymmärrämme, että “sisimpään”), heprelaisessa alkutekstissä on, että Henki tuli “heidän ylleen/päälleen”, mikä on sopusoinnussa sen kanssa, että vasta Uudessa Liitossa Jumala lupasi antaa Henkensä ihmisten sisimpään, eli “heihin” (Jer 31:31-34; Hes 11:19,20; 36:25-27). Myös Jeshuan kohdalla Kirjoitukset vahvistavat tämän järjestyksen (Jh 7:38,39). Tähän sääntöön on olemassa vain yksi poikkeus, joka sekin on ihanasti sopusoinnussa kirjoituskokonaisuuden kanssa: kun on kysymys todellisesta Välimiehestä, Jeshuasta (Hb 12:24) ja Hänen esikuvastaan, VL:n välimiehestä Mooseksesta (Gal 3:19), esiintyvät Kirjoituksissa jo VL:n puolella – kuten tuleekin – myös ilmaisut Hengen tulemisesta sisimpään/sydämeen/häneen (Jes 63:11; Mk 1:10. Mutta nämä “poikkeukset” eivät muuta seuraavaa perusjärjestystä:

Esim. 1. Henki oikeasti tulee ylle/päälle (kun käännöksemme antaa suoraan tai epäsuorasti ymmärtää, että “heissä” ja/tai “heihin”): 4 Ms. 11:16,17,25,29; 24:2; Tuom. 3:10; 11:29; 14:6;15:14; 1Sm. 10:6,10; 16:13,14; 19:20,23.

Seuraavissa teksti käännöksessäkin puhuu oikein Hengen tulemisesta ylle/päälle eli täyteyden voitelusta sekä Vanhassa että Uudessa Liitossa.

Esim. 2. Henki täyttää: 2Ms. 31:1-5; 5Ms. 34:9; Tuom. 6:34; Mka. 3:8; Lk 1:41,67; Apt. 2:4; 4:31; 7:54,55; 9:17-20; 11:24; 13:8-11. (alleviivatuissa kaste ja täyttyminen; näin myös Apt 19:1-7, mikäli heidän uskonsa oli VL:n ajalta).

Kertaluonteisessa UL:n Hengen kasteessa ihminen saa Pyhän Hengen ja Henki tulee ihmisen sisimpään, asumaan siellä (Rm 8:14-17), kun taas Hengen täyteyden kokemuksessa Henki aina tulee ihmisen ylle/päälle, toistuvasti, tapauskohtaisesti ja tarkoituksellisesti (Apt 2:4; 4:31; Ef 5:15-20), vaikuttaen astiassa ja hänen kauttaan Jumalan tarkoitusten ilmenemistä (Lk 1:41,67; Apt 2:4; 4:31).

On mahdollista, että ihmiset ovat Hengessä kastettuja ja Henki asuu heissä, mutta he eivät ole ymmärretyksi tulleella tavalla kokeneet Hengen täyteyden palvelustehtävävoitelua ja siihen yl. liittyvää Hengen lahjojen ilmenemistä. Jos armolahja on esim. kielilläpuhuminen tai profetian lahja, jää Hengen täyteyden kokeminen lahjan saajalta tuskin tiedostamatta, kun taas jos täyteyden voitelussa toimiva armolahja on esim. avustaa (1Kr 12:28), koetaan ja ymmärretään „henkikasteen“ ja Hengen täyteyden kokemuksen vielä puuttuvan – varsinkin, kun väärä opetus sitä yl. kokemuksen arvovallalla vielä vakuuttaa. Ja niin sitten jatketaan „Hengen täyteyttä etsivien“ rukousalttareita ja täyteyden kokemuksen etsimistä niidenkin kohdalla, jotka kuuluvat ihmisryhmään „eiväthän kaikki puhu kielillä“, loppu elämää – turhaan.

Sekaannusta lisäävät helposti myöskin sellaiset UL:n Kirjoitusten kohdat, joissa ihmiset eivät vielä olleet vastaanottaneet ja kokeneet tätä Hengen tulemista heidän päälleen täyttävänä voiteluna, vaikka heistä oli tullut Jumalan lapsia, kun he olivat tulleet uskoon ja heillä näin täytyi olla Pyhä Henki asumassa heissä (Ef. 1:13; Apt 8:14-17), koska uskovia ilman Pyhää Henkeä ei ole olemassakaan (Rm 8:9).

Oliko sitten Vanhan Liiton pyhillä ja profeetoilla lainkaan uudestisyntymistä ja Pyhää Henkeä? Sanoohan mm. Daavid Kirjoituksissa: “äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi” (Ps 51:13); ja Uudessakin Liitossa käännöksessämme sanotaan profeetoista: “mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Messiaan Henki viittasi” (1Pt 1:11). Ja olivathan he vanhurskautetutkin (1Ms 15:6; Rm 4:3). Kuten edellä on osoitettu, Kirjoitukset todistavat selkeästi, että Pyhä Henki vaikutti heissä tulemalla Jumalan Hengen voiteluna heidän päälleen/ylleen, mutta vasta ylösnousemus ja Uusi Liitto toivat tullessaan sen, että ihmiset saattoivat uudestisyntyä kuolleistanousemisen kautta (1Pt 1:1-3) ja Jumalan Henki tulla sisimpään asumaan (Jer 31:33; Hes 11:19,20; 36:25-27; Jh 7:38,39; Rm 8:14-17).

Siten, kun esim. Daavid pyysi, ettei Herra ottasi pois Pyhää Henkeään, voi se tarkoittaa vain sitä, ettei Hänen Henkensä voitelu poistuisi hänen päältään ja siten vaikuttamasta hänessä. Ja kun Raamatussamme sanotaan, että “heissä oleva Messiaan Henki”, on sen tulkittava tarkoittavan samaa, heidän päällään olevan Hengen vaikutusta heissä. Täsmällisesti ottaen kreikankieli sanookin 1Pt 1:11:ssä: “mihin tai millaiseen aikaan viittasi heissä Henki Messiaan”, mikä ei edellytä, että Henki olisi ollut heissä asumassa, vaan vain sitä, että Henki päällä olevana vaikutti heissä.

Profeetta Jooelin ja apostoli Pietarin sanat Liittojen eroista Hengellä täyttymisen voitelussa sisältävät myöskin sen, että itse täyteyden voitelu on Liitoissa sama: “Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan ylle/päälle”, (kun se VL:ssa oli ollut vain harvojen – profeettain, pappien ja kuninkaiden – osana, Jl 2:28-32; Apt 2:16-21).

Kun Jeshua ennalta puhui apostoleilleen Helluntain tapahtumista, kasteesta Hengessä (Apt 1:5, ja Pyhän Hengen tulemisesta, on Raamattumme käännöksissä sanottu ”kun Pyhä Henki tulee teihin” (Apt. 1:8). Näin käännöksen mukaan sanottiin astioille, jotka jo olivat Jumalan lapsia. Apt. 1:8:n kreikkalaisessa tekstissä ei kuitenkaan sanota, että Pyhä Henki tulisi heihin, vaan että Henki tulee heidän päälleen/ylleen. Se on Kirjoitusten ilmaisu siitä palvelustehtävävoitelusta, jossa astia yhä uudelleen ja uudelleen täytetään Hengellä voittoisaa vaellusta varten ja taivaallisten välittämiseksi maan päälle. (Lk 1:41,67; Ef. 1:13; Apt 4:31; 7:55; 8:14-17; 19:1-7).

Miksi sitten apostoleille ja muille opetuslapsille, jotka jo olivat Jumalan lapsia ennen Helluntaita, sanottiin että heidät vielä kastettaisiin Pyhässä Hengessä, “ei kauan näitten päivien jälkeen”? Siksi, koska he olivat sikäli erikoisasemassa, että he kokivat Jumalan lapseuden ja Hengen asioita sekä Vanhan että Uuden järjestyksen mukaan. Vaikka he olivat jo lapsia, he eivät olleet voineet kokea kastetta Hengessä ennen Uuden Liiton lopullista täyttymystä ja Hengen tulemista Helluntaina UL:n tavalla heidän sisimpäänsä. Samalla he sitten kasteen lisäksi kokivat myös täyttymisen, Hengen tullessa UL:n palvelustehtävävoiteluna heidän ylleen/päälleen.

He olivat olleet Jumalan lapsia jo Vanhassa Liitossa, mutta Pyhää Henkeä ei oltu vielä lähetetty Uuden Liiton tavalla, vaikka Jeshua olikin puhaltanut heidän päälleen ja sanonut: “Ottakaa Pyhä Henki” (Jh. 20:22). Henki ei siis ollut voinut tulla asumaan heidän sisimpäänsä, koska Jeshua ei ollut vielä mennyt Isän tykö ja kirkastettu (Jh. 7:38,39; Hes. 11:19,20; 36:25-27), mistä Hän vasta oli lähettävä Hengen profeetallisen lupauksen täyttymyksenä ja Uuden Liiton järjestyksenä (Jh. 15:26; 16:7).

Apostolien ja kaikkien Helluntaina yhdessä koolla olleiden uskovien tilanteelle, asiat Vanhan että Uuden Liiton järjestyksen mukaisella tavalla kokeneille, verrannollinen suhteessa Hengen tulemiseen sisimpään, on myöskin Apt 19:1-6 kerrottu Efeson uskovien tilanne. He olivat kaiketi tulleet uskoon Vanhan Liiton järjestyksen ajassa, koska olivat kastattaneet itsensä vasta “Johanneksen” kasteella.

Kun sitten kysymyksessä olevat astiat itse sanoivat esitettyyn tiedusteluun Hengen vastaanottamisesta, etteivät he ole kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan, oli se tietysti ymmärrettävää, kun he opetuksesta osattomina olivat kaiken muun suhteen aivan ymmärtämättömiä, paitsi, että olivat kuulleet Johanneksen tai hänen kastamiensa “esi-evankeliumia” Jeshuasta ja tulleet uskoon.

Jeshua sanoi myös, että ”nämä merkit [monikossa] seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun Nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” (Mk 16:16-18). Kaikki se, mitä on sanottu Mk 16:16-18, on yhtälailla ilmentymää siitä Jumalan elämästä, mikä astiaan on laskettu, kun hänet on Pyhän Hengen kasteessa liitetty Messiaan ruumiin jäseneksi, mutta varsinainen merkki kasteesta Pyhässä Hengessä eivät sittenkään ole nuo Mk 16;16-18 ja 1Kr 12 luvussa mainitut asiat, vaan se Elämä ja Voima, joka niitä tuottaa (Apt 1:8), Hengen jakaessa kullekin niin kuin tahtoo (1Kr. 12:11).

Jeshua ei sano: ”Kun Pyhä Henki tulee yllenne, te kaikki profetoitte, puhutte kielillä, saatte terveeksitekemisen lahjan, jne”. Hän kyllä sanoo, että niitä ilmenee – monien muiden asioiden ohella – niissä, jotka uskovat, mutta ainoat asiat, joiden Hän suoranaisesti sanoo seuraavan kaikkia, kun he tulevat kastetuiksi Pyhässä Hengessä, ja kun Pyhä Henki täyttäen  tulee heidän ylleen, ovat nämä: ”te saatte voiman ja tulette Minun todistajikseni” (Apt 1:8).

Raamattu todistaa myös, että ”Jumalan Valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa” (1Kr 4:20). Jumalan Sanat ovat sekä Henki, että Elämä (Jh 6:63), mutta meidän sanamme – eivät edes meidän ”evankeliumimme” tai ”kielilläpuhutut” sanammekaan – suinkaan välttämättä ole sitä. Vain silloin, kun Jumalan Pyhä Henki yhtyy niihin voimana ja näin vahvistaa puhujan olevan totuudessa ja puhuvan tilanteeseen tarkoitettuja sanoja, ovat sanamme niitä sanoja, joista Raamattu sanoo, että ”jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan Sanoja” (1Ts 1:5; 1Pt 4:11).

Erityisesti ns. ”vapaan kristillisyyden” tiettyjen suuntausten piirissä on vallitsevana oppi kielilläpuhumisesta Pyhän Hengen kasteen nimenomaisena, erityisenä merkkinä, helluntailaisuuden päävirtauksesssa jopa ”ainoana varmana merkkinä”. Tällainen oppi ja käsitys ei kuitenkaan ole sopusoinnussa sen kanssa mitä Raamattu asiasta opettaa. Olemme edellä osoittaneet, mikä on se selvästi sanottu opetus, jonka jokainen voi Raamatusta lukea.

Kielilläpuhuminen on yksi niistä merkeistä, joiden Jeshua ilmoittaa (Hengen voiteluna) seuraavan niitä, jotka uskovat, mutta vain yksi merkki. Mk 16:16-18 sisältää monta muutakin merkiksi sanottua, eikä missään ole sellaista opetusta, että ne kaikki ilmenisivät kaikissa uskovissa, eikä että juuri kielilläpuhuminen olisi niistä ”se merkki”, joka osoittaa Pyhän Hengen kasteen tapahtuneeksi. Päinvastoin on suorasanaisesti sanottu, että ”eiväthän kaikki [uskovat] tee voimallisia tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään? (1Kr 12:29,30).

 ”Kielilläpuhumisopin” todisteluksi ja voimassapitämiseksi on opin edustajien taholla sepitelty myös mitä merkillisimpiä omia oppeja ja suoranaista Raamatun väärentämistäkin. Yksi tällainen on oppi, jonka mukaan ”kaikki kyllä puhuvat ’saadessaan kasteen’, mutta kaikille se ei jää armolahjaksi”. Raamattu sanoo, että Jumalan kutsuminen ja armolahjat ovat peruuttamattomat [Rm 11:29, mm. Novum, Saarisalo]. Toinen vastaava hatusta tempaistu väärennös on oppi, jonka mukaan kasteen yhteydessä ilmenevä kielilläpuhuminen olisi erilaista kielilläpuhumista, kuin armolahjana esiintyvä puhuminen. Tähän voi vain todeta – kaikista  kreikankieleen vetoamisistakin huolimatta – että Raamattu tuntee edelleen vain yhdenlaista kielilläpuhumista, sitä, mitä Henki puhuttavaksi antaa.

Edelliseen jossakin määrin liittyvänä on ns. ”kristikunnassa” liikkunut ja edelleenkin liikkuu myöskin sellainen oppi, että alussa, kun Pyhä Henki vuodatettiin kaiken lihan päälle [srk:ssa], silloin ilmennyt kielilläpuhuminen olisi ollut sikäli ainutkertaista ja kaikesta myöhemmin esiintyvästä kielilläpuhumisesta poikkeavaa, että silloin puhuttiin ymmärrettävillä kielillä, kun taas myöhemmin tapahtuva puhuminen olisi sellaisilla kielillä puhumista, mitä kukaan ei ymmärrä. Sepitys on täysin vailla mitään todellisuuspohjaa, koska kaikkina aikoina on esiintynyt myöskin tunnetuilla kielillä puhumista. Viimeksi mainittu oppi onkin liittynyt läh. sellaiseen kirkolliseen teologiaan, jolla Apt. 2:n tapahtumat helluntaina on – ellei niitä ole kokonaan legendoina kumottu – koetettu selittää ainutkertaiseksi tapahtumaksi, josta sanotaan, että ”Helluntai ei toistu”. UL:a ei tietysti koskaan toista kertaa aseteta eikä Pyhää Henkeä toista kertaa vuodateta ”kaiken lihan päälle”, mutta sekä Hengen saaminen Pyhän Hengen kasteessa, että raamatullinen kielilläpuhuminen ja muiden armolahjojen ilmeneminen Hengen täyteyden/voitelun yhteydessä toistuvat loppuun asti.

Kielilläpuhumisesta tiedetään, että sen väärennös tunnetaan myös useimmissa pakanauskonnoissa, jolloin sen tietysti tuottavat demonivoimat ja/tai ihmisen liha (UT:n Novum). Tähän ”shamanistiseen” sarjaan kuuluvat myös ”katolisessa karismaattisuudessa” esiintyvä ”kielilläpuhumisen syventämä Marian palvonta”, ja ”torontolaiset” yms. villihenget, ”hengen uudistus” jne., mitä ekumeenisen porton haureuden viinistä juopuminen näinä päivinä lisääntyvästi tuottavat. Eikä kaikki kristittyjenkään kielilläpuhuminen ole aina Pyhästä Hengestä, vaan on myös vain sielunvoimilla tehtyä ”molotusta” lihassa.  Kielilläpuhuminenkin voidaan, kuten profetia, ottaa myös ”omalta kieleltään”, koska sen sisältö voi olla sekä rukousta että sanoma (vrt. 5Ms 18:20-22; Jer 23:16-18;25-32). Me tarvitsemme koko Sanan ja Pyhää mieltä, kun arvostelemme näitä ja koetamme muodostaa Pyhien Kirjoitusten valossa kestävän käsityksen kasteesta Pyhässä Hengessä, Hengen täyteydestä sekä niiden ilmenemisestä evankeliumin työssä ja seurakunnassa.

Kun ajattelemme, että Jumala tehdessään Uuden ja paremman Liiton kansansa kanssa, sellaisen Liiton, jossa Hän panee Liittonsa Sanat ja Henkensä omiensa sydämeen/sisimpään ja voiteluna vaikuttaa sen, että Hänen kansansa vaeltaa tuoden asioita esiin Hänen tahtonsa mukaan, olisi täydellisen mahdotonta, että Hän olisi asettanut sen merkiksi jokin sellaisen, mitä pimeys ja demonit voivat jäljitellä. Ei koskaan Jumala olisi tuon Pyhän Voitelun merkiksi pannut mitään sellaista.

Aivan varmaa on, että Pyhän Hengen merkkinä voi olla vain sellainen, mitä pimeys ei milloinkaan voi jäljitellä. Ja mikä tällainen merkki on, sen etsimisessä meidän ei tarvitse mennä yhtään sen pidemmälle, kuin ottaa vain sellaisenaan vastaan se, minkä Jeshua merkiksi Pyhän Hengen voitelusta omissaan – ensimmäiseksi ja ainoastaan – sanoi: ”Kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, niin te saatte voiman, ja tulette Minun todistajikseni” (Apt 1:8). –Tämä astiaan ja sen ylle laskettu Jumalan oma Elämä ja sen Jeshuasta ja Jumalan, Hänen veressään toimittamasta lunastuksesta todistava voima, on asia, jota pimeys ei milloinkaan tule matkimaan! Kukaan ei voi totta tarkoittaen sanoa ”Jeshua olkoon Herra, paitsi Pyhässä Hengessä” (1Kr 12:3). Eivätkä enempää saatana kuin ihmisen lihakaan, lähde korottamaan Jeshuan veressä olevaa pelastusta ja Hänen herrauttaan elämässä ja vaelluksessa yli kaiken. Sen aikaansaavat vain kaste Pyhässä Hengessä ja Hengen täyteyden voitelu. Siinä on todellinen, todellisen, Pyhän Hengen kasteen ja voitelun jumalallinen merkki, myöskin, koska Pyhän Hengen yksi nimenomainen tehtävä on kirkastaa Lunastaja (Jh 16:7-15).

Vesikaste ja seurakunta

Ihmiset kastavat vedessä, Jeshua kastaa Hengessä, sillä kasteella millä ihminen liitetään seurakuntaruumiiseen (Mt 3:11; Apt 1:5; 1Kr 12:13); ja Herra itse on se, joka lisää ja liittää ihmisiä seurakuntaan (Apt 2:47). Uskovien yhteyteen ja siten UL:n seurakuntaan kuuluu vain Jeshuan Hengessä, ja ihmisten vedessä, kastamia jäseniä. Samoin UT tuntee vain sellaisen evankeliumin julistuksen ja sen vastaanottamisen, missä vastaanottaminen ilmaistaan välittömällä itsensä kastattamisella vedessä.

Yksi syy nykypäivän sekavuuksiin tässä kohden onkin siinä, että julistus ei aseta asioita kuulijoiden eteen tällaisena. Uskoon tulo ja vesikaste on nykyjulistuksessa  yl. erotettu toisistaan, kun niiden pitäisi Raamatun opetuksen mukaisesti liittyä välittöminä toisiinsa. Lisäksi vesikasteesta on väännetty jonkinlainen seurakuntaan liittymisen/liittämisen riitti. –Raamatussa ja hengellisessä todellisuudessa ihmiset eivät liity eivätkä liitä ketään seurakuntaan – vain kirkkokuntiinsa ihmiset liittyvät ja liittävät. Kun KR –33/-38 kääntää Apt 2:47: ”..lisäsi heidän yhteyteensä”, kr. alkutekstissä on seurakuntaan (ekklesia).

”Johannes kastoi vedessä, mutta teidät kastetaan Pyhässä Hengessä” (Apt 1:5);

”Sillä me olemme yhdessä Hengessä kastetut yhteen ruumiiseen” [1Kr 12:13];

”.. ja kastakaa heidät…” (Mt 28:18-20);

”Jotka nyt ottivat hänen sanansa [tehkää parannus ja kastattakoon kukin itsensä] vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolme tuhatta sielua” (Apt 2:41);

”Ja Herra lisäsi joka päivä seurakuntaan niitä, jotka saivat pelastuksen” [Apt 2:47].

Vesikaste ja pelastus

Hengessä, ja vedessä kastettu, Jeshuaa päivittäin ja loppuun asti seuraava uskova on Raamatun opissa se, joka pelastuu. Voiko sellainen pelastua, joka ei ole kastattanut itseään vedessä, on omaa tietään kulkevien uskonnon edustajien, ja jossakin mitassa myöskin ”vasemmalle ja oikealle hoippuvien”, harhaan johdatettujen, ymmärtämättömien ja/tai epäkuuliaisten uskovien, spekulatiivista kyselyä Punaisen meren kasteveden edessä, tämän maailman Egyptin ja hengellisen Israelin rajalla.

Raamatun perusteella ei voida mennä sanomaan, että UL:ssa voi vedessä kastamaton (jolla olisi mahdollisuus kastattaa itsensä) pelastua, koska itsensä vedessä kastattaminenkin on Jumalan, uskovaksi ja pelastetuksi tulemisen toisistaan erottamattomaan, välittömään yhteyteen, asettama asia. Julistaa, että uskoon tulleen ei pelastuakseen ole tarpeen kastattaa itseään vedessä, ja että epäkuuliainen vedessä kastamatonkin voi pelastua, on sellaisen askeleen ottamiseen johdattamista, jossa luvataan ihmiselle jotakin sellaista mitä Raamattu ei lupaa. Siinä myös epäkuuliaisuus Jumalan selvälle Sanalle julistetaan raamatulliseksi ojentautumiseksi. Ja sellaiseen johdattaminen on kyllä aina vähintäänkin ymmärtämättömyyttä, mutta – mikä pahinta – mahdollisesti jo tietoista epäkuuliaista jumalattomuuttakin.

Tässä kohden usein viitattu on Raamatun kertomus ristin kastamattomasta ryöväristä, jolle Jeshua kuitenkin sanoi: ”tänä päivänä pitää sinun oleman Minun kanssani paratiisissa” (Lk 23:40-43). Tällä tapauksella ei kuitenkaan ole, kahdestakaan syystä,  mitään tekemistä otsikon aiheen – Vesikaste ja pelastus – kanssa. Ensiksikään UL:n vesikastetta ei tuolloin ollut edes asetettu, ja toisekseen, Jumala ei milloinkaan vaadi ihmiseltä mitään sellaista, mitä Hän ei ole ensin tehnyt mahdolliseksi. Mutta huomionarvoistakin tässä on: ryövärikin ”huutaa avuksi Herran Nimeä”.

Jeshua tuli iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat Hänelle kuuliaiset, Hän, jota Jumala nimittää ylimmäiseksi papiksi (Hb 5:8-10). Samassa tekstiyhteydessä Kirjoitukset opettavat jättämään Messiaan opin alkeet, joita ovat juuri nämä nyt käsittelemämme asiat (parannus kuolleista töistä, usko Jumalaan, oppi kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta) ja kulkemaan eteenpäin, syömään vahvaa ruokaa (Hb 5:11-6:2).

Kun puhutaan alkeiden jättämisestä, sillä puhutaan alkeiden kautta kulkeneille uskoville; alkeiden ohi kulkeneille ei tässä sanota mitään. Ja Jeshua tuli iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi vain alkeiden kautta kuuliaisuudessa kulkeneille.

Vesikaste ja pelastus ovat yhteydessä toisiinsa myöskin sen kautta, että kasteen pyytäminen ja itsensä kastattaminen ovat osa Jeshuan tunnustamista ihmisten edessä Herrakseen ja pelastajakseen, kun taas kastattamattomuus Hänen ja Sanansa epäsuoraa kieltämistä ihmisten edessä. Jeshuan tunnustaminen ihmisten edessä johtaa siihen, että sellaisen Hän tunnustaa Isänsä edessä, kun taas kieltäminen siihen, ettei kieltäjääkään tunnusteta Isän ja enkelien edessä (Mt 10:32,33; Lk 12:8,9).

Jeshuan asettama itsensä julkinen kastattaminen Hänen Nimeensä merkitsee aina myöskin lähtemistä, häpeästä välittämättä, ulkopuolelle tämän maailman ja sen uskonnollisten leirien Hänen pilkkaansa kantaen. Ja Jeshua sanoi myöskin, että joka häpeää Häntä ja Hänen Sanojaan tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Hän on häpeävä, kun Hän tulee Isänä kirkkaudessa (omiaan noutamaan, Hb 13:8-15; Mk 8:38). Kuuliaisuus Herran Sanoille johtaa lähtemiseen Egyptin synnin maasta ja Punaisen meren kautta kulkien saapumiseen Jumalan Luvattuun Maahan, kun taas epäkuuliaisuus siihen, että jäädään egyptiläisten joukkoon. Ja siinä porukassa hukutaan siihen samaan ”kasteveteen”, joka erotti israelilaiset egyptiläisistä ja synnin maasta (Hb 11:23-29; 2Ms 14:12-31; 1Kr 10:1-11).

Tapahtumakokonaisuutta – Jumalan Sanan mukainen Egyptistä lähtö, veren sively, pääsiäislampaan syöminen ja Punaiseen mereen astuminen – tulkittaessa, on myös huomattava, että näin toimiessaan he saivat kasteen Moosekseen (VL:n välimieheen, Jeshuan esikuvaan) ”pilvessä ja meressä”, so. ”Hengessä ja vedessä”. Tässä järjestyksessä, pilvenpatsaan erottaessa heidät egyptiläisistä jo rannalla, ennen mereen astumista. Mutta vaikka Henki erotti jo rannalla, vasta vesi saattoi tapahtuneen päätökseen.  –Nämä ovat sekä paljon puhuvia ja riemullisia, että hyvin vakavia Sanoja!

Vesikasteen ja pelastuksen näin voimakas kytkeminen toisiinsa on äärimmäisen raamatullista, eikä kuitenkaan ole kysymys opetuslasten tekemisestä vedessä kastamalla. Mutta tällainen kytkeminen ja raamatullisuus ovat yhtä aikaa mahdollisia vain sillä ehdolla, että vesikaste, sen edellytykset (s. 96,97) ja Jumalan lapseuden muut sisällöt (s. 99) pidetään raamatullisesti erillään toisistaan. Ellei näin tehdä, on vesikaste ottanut opissa ja julistuksessa evankeliumin paikan, ja ollaan samassa ajauduttu kirkkolaitoksen babylonialais-roomalaiseen katoliseen sakramentalismiin – ei yhtään enempään eikä vähempään. –Ja siitä, niin helposti ja lopullisesti kadotukseen johdattavasta eksytyksestä, Herra armossaan jokaista varjelkoon!

Syvimmiltään Mk 16:16:sta sisältyvät molemmat kasteet, Hengessä ja vedessä, koska usko, kaste ja pelastus esiintyvät yhdessä. Kaikki uskoon tulleet, itsensä kastattaneet ja pelastuvat uskovat kun ovat jo ennen vesikastettaan kastetut Hengessä Messiaan ruumiiseen (1Kr 12:13). Vesikaste on kuitenkin yksiselitteisesti se kaste, mistä Mk 16:16:sta, kuten myös Apt 2:38:ssa, mm. lähetyskäsky-yhteyden (Mt 28:19,20) perusteella, suorasanaisesti ja nimeltä mainiten puhutaan – vesikaste kun on niissä se kaste, mikä opetuslasten tehtäväksi annetaan.

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko [eikä siksi myöskään kastata itseään?], se tuomitaan kadotukseen” (Mk 16:16; Mt 28:19,20).

–Jumala on asettanut äärimmäisen yksinkertaisen ja selvän tien käydä.

Perhekuntakasteet

Jo Pietarin Helluntaipäivän saarnassa (Apt 2:37-41) tulee esille, että kaste on tarkoitettu myös lapsille (ajatus oik.: ”teille ja jälkeläisillenne, tuleville polville”). Sellaisia tapauksia, joissa perhekunta ja kaste liittyvät toisiinsa on UT:ssa viisi, ja kaikista kertomuksista käy tavalla taikka toisella ilmi, että niissä toistui se, mitä kasteesta oli alkuaan asetettu (Mt 28:18-20; Mk 16:15,16; Apt 2:38). Kastetut olivat ymmärtävässä iässä olevia, ihmisiä joissa evankeliumin Sana oli synnyttänyt  uskon.

Lisäksi on huomattava se näihin kertomuksiin ainakin osittain sisältyvä ja niitä osaltaan selittävä asia, että tuon ajan perhekunta-käsite oli nykyistä laajempi, sisältäen myös palvelusväen.

Korneliuksen perhekunta, Apt 10:1-48; 15:8,9. Pyhä Henki tuli kaikkien niiden päälle, jotka puheen kuulivat.. Henki vuodatettiin heihin ja he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa, joka puhdisti heidän sydämensä uskolla (ei vesikasteella), eikä tehnyt mitään erotusta verrattuna apostolien kokemukseen.

Lyydian perhekunta, Apt 16:14,15. Jumala avasi Lyydian sydämen ottamaan vastaan sen evankeliumin jota Paavali julisti, ja apostolit pitivät häntä uskovana, kun menivät hänen kotiinsa, jossa tapasivat hänen perhekuntalaisensa.. ja nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he lähtivät pois.

Filippin vanginvartijan perhekunta, Apt 16:30-34 . Usko Herraan Jeshuaan asetettiin sekä hänen että hänen perhekuntansa pelastuksen ehdoksi.. ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskoviksi.

Krispuksen perhekunta, Apt 18:8. Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan (eivät kasteeseen); ja myöskin monet korinttolaiset jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.

Stefanaan perhekunta, 1Kr 1:16; 16:15. ”Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan.. ja.. he ovat kaikki antautuneet pyhien palvelukseen”.

Kaste ja ympärileikkaus

Ympärileikkaus on perimmiltään hengellinen käsite, joka esiintyy tässä merkityksessä sekä Vanhan, että Uuden Liiton Kirjoituksissa (5Ms 10:16; Rm 2:29). UL:n ympärileikkaus tapahtuu Jumalan tekona Hengessä, eivätkä siinä ihmiset operoi:

”Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta” (Rm 2:28,29).

Kaste ja ympärileikkaus esiintyvät UL:n Kirjoituksissa kerran samassa tekstiyhteydessä (Kol 2:11,12). Alkutekstin ajatusta parhaiten vastaavia kohdan käännöksiä ovat ns. Vanhan kirkkoraamatun, ja Saarisalon sanatarkan UT:n käännökset. Näin Vanha kirkkoraamattu kääntää kohdan:

”Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin poispanemisen kautta, Messiaan ympärileikkauksella, ynnä Hänen kanssaan kasteen kautta haudatut, jossa te myös Hänen kanssaan olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa..” (Kol 2:11,12).

Kirkkoraamatun -33/-38 käännöksessä tehdään tässä taas kirkollista ”kasteteologiaa”, kun siinä on laitettu jakeiden 11 ja 12 väliin kaksoispiste, jolla luodaan vaikutelmaa, että kirkollinen kastetoimitus vaikuttaa sydämen ympärileikkauksen. Tämä sakramentalistinen ”kaste-ympärileikkausoppi”-versio ja eksytys on sisällytetty myöskin v:n -92 väännökseen, vaikkakin toisenlaisin sanakääntein.

Käännyttyään Raamatun oppiin entinen luterilainen pastori ja teologi, nykyinen kristitty Juhana Lehmuskoski kirjoittaa ”kirkkoraamatun” -33/-38 käännöksestä:

”Raamatunkäännöksessämme on jakeiden 11 ja 12 välillä kaksoispiste. Tästä syntyy se kuva, että jae 12 selittää, miten Kristuksen ympärileikkaus tapahtuu.  Siksi kaste on usein kuviteltu uuden liiton ympärileikkaukseksi. Alkutekstilaitoksesta tämä kaksoispiste puuttuu. Siihen on valittu välimerkiksi pilkku. Kun lukee jakeet ajatellen niiden väliin pilkun, eikä kaksoispistettä, niiden merkitys käy selvemmäksi: uskoon tulleet ovat ympärileikatut lihanruumiin poisriisumisella, ja heidät on haudattu kasteessa.Vanhempi suomalainen raamatunkäännös esittää asian oikein (Yksi Kaste, s. 72,73).

IRT:n artikkelissa ”Ympärileikkaus”, kirjoitetaan aiheesta myös täysin Raamatun alkutekstin ja vanhan raamatunkäännöksen mukaisesti:

”Kristuksen ympärileikkaus ei ole ulkonainen kastetoimitus, vaan Paavali yhdistää hengellisen ympärileikkauksen uskoon ja kasteen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen” (IRT, p. 6706).

Ympärileikkaus on niin keskeinen merkki/symboli, kun on kysymys Raamatun ilmoittamasta Liittoyhteydestä Jumalan ja ihmisen välillä, että vielä muutama sana siitä. Se esiintyy kaikissa kolmessa keskeisessä Liitossa, Liitossa Aabrahamin kanssa, Siinain Liitossa Israelin kanssa, ja lopulta Uudessa Liitossa Israelin ja Juudan heimon kanssa. Ja koskaan sillä ei ole mitään tekemistä vesikasteen kanssa.

Kahdessa ensinmainitussa ympärileikkaus oli esikuvallinen (1Kr 10:11 Hb 10:1) lihaan käsillä tehty leikkaus (1Ms 17:7-27; 2Ms 4:25,26; 3Ms 12:3), sisältäen esikuvana myös jo opetuksen sen hengellisestä merkityksestä (5Ms 10:16; Jer 4:4); Uudessa Liitossa se on ”Messiaan ympärileikkaus”, käsittä tapahtuva sydämen ympärileikkaus Hengessä, ja koskee vain Aabrahamin hengellisiä lapsia (Apt 7:51; Rm 2:26-29; 9:1-9; Gal 3:5-14).

VL:ssa kaikki miehenpuolet piti ympärileikata lapsena, kahdeksan päivän ikäisenä, sekä Aabrahamin Liitossa, että Mooseksen lain mukaan; sydämen ympärileikkaus Hengessä ei ole sidottu ikään, vaan uskoon.

Mitä lihan ympärileikkaus merkitsi, ympärileikkasiko se heidän sydämensä? –Pois se! Entä tekikö se heistä kerran pelastuvia, todelliseen Israeliin kuuluvia Jumalan lapsia? –Pois se! (Rm. 9:6-8). Olivatko kaikki naiset Jumalan Liitoon kuulumattomia ja pelastuksesta osattomia, kun heillä ei ollut Liiton merkkiä? –Pois se! Entä miten naiset ja tytöt saattoivat syödä Pääsiäislammasta, kun siitä oli säädetty, että ”yksikään ympärileikkaamaton älköön siitä syökö” (1Ms. 12:48)? –Siksi koska Jumala sanoi: Perhe (joka oli Aabrahamin Liitossa) syököön! (1Ms 12:3,4).

Aabraham sai ”ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli [jo] ympärileikkaamatonna” (Rm 4:11; 1Ms 15:6; 17:10-26), eli siis ympärileikkaus ei vanhurskauttanut ”uskon isää”, vaan usko. Häntä ei vanhurskauttanut myöskään usko ympärileikkaukseen, vaan se, että hän uskoi Jumalaa (Rm 4:3).

Aivan samoin tapahtuu Uudessa Liitossa, kun Jumalan Sana on saanut synnyttää uskon ihmisen sydämessä ja hän näin on tullut uskosta vanhurskaaksi, mistä seurauksena saa sydämeensä Jumalan Pyhän Hengen sinetin, lapseuden Hengen (Rm 5:1-5; 8:14,15; Ef 1:13) ja Jumala ympärileikkaa hänen sydämensä ”Messiaan ympärileikkauksella” (Kol 2:11,12).

Mikä sisältö ympärileikkauksen merkillä oli Liiton merkkinä? Ensiksikin se, että tehtiin niin kuin Jumala oli säätänyt. Siinä ilmenivät Jumalan Liiton hengelliset tuntomerkit – usko ja kuuliaisuus – Hänen asettamuksiaan kohtaan.

Toisekseen ympärileikkaus sinänsä toteutti esikuvan todellisesta, sydämen ympärileikkauksesta Hengessä (Rm 2:26-29). Samalla näemme tässä esikuvan siitä Uuden Liiton toteutumasta, että uskovan puolison usko pyhittää sekä puolison, että liitosta syntyneet lapset (1Kr 7:14), vaikka he eivät olisi uskoviakaan – pyhittää siinä mielessä, että liitto on silti puhdas, eikä enempää aviosuhdetta, kuin siitä syntyneitä lapsiakaan lueta saastaisiksi. Puoliso on näin todellisesti puoliso Jumalan Liitossa ja lapset liiton lapsia ja kaikki yhtä perhettä. Mutta tämä ”pyhittäminen” tarkoittaa tosiaankin vain tuon avioliitosuhteen ja perheyhteyden ajallista pyhittämistä ja tekee puolisoista toistensa ja lapsista vanhempiensa maallisia perillisiä. Näin oli myös Aabrahamin Liiton kohdalla.

UL:n Kirjoitusten opetuksen taustalla on luonnollisesti opetus siitä, että uskovan meneminen liittoon uskomattoman kanssa, ei ole Jumalan tahdon mukaista. Ja ellei puolisokin käänny, sillä voi olla tuhoisat seuraukset (1Kr 7:10-16,39; 2Kr 6:14-16; 5Ms 7:1-4; Joos 23:11-13). Liiton veressä pyhitetyksi tuleminen, mikä syvimmiltään on todellisen Liitto-suhteen, perinnön ja pelastuksen ehto, jää aina jokaisen henkilökohtaisen uskon ja sydämeltä ympärileikatuksi tulemisen asiaksi.

Ympärileikkauksen merkki lihassa ilmensi näin osallisuutta todellisen perinnön, pelastuksen ja Jumalan Taivaan luonnolliseen esikuvaan, Israelin maahan, mutta hengellisiä perillisiä, syvimmässä merkityksessä ”Jumalan Israeliin”, so. Jumalan kansaan ja taivaan perillisiin, kuuluvia Aabrahamin lapsia olivat vain ne lupauksen lapset, jotka uskoivat niin kuin Aabraham uskoi (Rm 9:6-8) eli olivat – VL:n merkityksessä (5Ms 10:16; Jer 4:4) – myös ”sydämeltään ympärileikattuja”. Ja niin on tänäkin päivänä, sekä luonnollisten että hengellisten Aabrahamin lasten kohdalla:

”Mutta ei niin, että Jumalan Sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole Aabrahamin lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: ’Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset’; se on: eivät kaikki ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia… Niin muodoin ne, jotka uskoon perustautuvat, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.. ja te, veljet [galatalaiset ja myös muut pakanauskovat] olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli” (Rm 9:1-9; Gal 3:7-9; 4:30).

Lihaan käsillä tehty ympärileikkaus ei vaikuttanut sydämen tulemista ympärileikatuksi, mikä sydämen uskon vertauskuvana on portti iankaikkiseen elämään, todelliseen Luvattuun Maahan. ”Ympärileikatkaa sen tähden sydämenne, älkääkä olko niskureita” (5Ms 10:16; vrt. Jer 4:4; ja Stefanus, Apt 7:51).

Mooses puhui Israelille myös profeetallisesti ajasta, jolloin Jumala on ympärileikkaava heidän sydämensä, mikä kansallisesti on tapahtuva heidän kohdallaan silloin, kun he palaavat, niin hengellisestä kuin fyysisestäkin hajotuksesta ja maanpakolaisuudesta kotiin ja Herransa yhteyteen (5Ms 30:1-10; Sef 3:15-20; Sak 12:10-12; 13:1-9; 2Kr 3:12-16).

Nooan Arkin vertauskuva ja pelastus

Muiden Kirjoitusten perusopetusten kanssa yhteneväinen on myöskin apostoli Pie­tarin kirjoittama Sana Nooan perhekunnan Arkissa pelastumisesta. Vertauskuvaa käyttäen Hän kirjoittaa pelastuksen tiestä:

”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, valmistettaessa Arkkia, jossa … kahdeksan sielua pelastuivat veden kautta, joka vertauskuvana myös meidät pelastaa, kaste ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän oman­tunnon pyytämistä Jumalassa – Jeshuan Messiaan ylösnousemuksen kautta” [1Pt 3:18-22]. (Alkuteksti tarkennus kuten Novum ja muut sanatarkat Raamatunkäännökset)

Sanankohdan sanoman ymmärtämisen ja johtopäätösten keskeisiä avainsisäl­töjä ovat ilmaisut ”vertauskuvana”, ”ei lihan saastan poistamista” ja ”hy­vän oman­tunnon pyytämistä Jumalassa”.  Johtopäätösten on perustuttava Kirjoitusten esikuva – täyttymys -rakenteen ja sisällön, sekä muiden aihetta käsittelevien selvien Sanankohtien pohjalle, niin kuin kaikessa raamatullisessa Raamatun opetuksessa. Raamatun tulee antaa selittää Raamattua (Lk 24:25-27; 1Kr 4:6).

Nooan perhekunnan, yhden pelastuksen esi-/vertauskuvan, kohdalla tapahtumien hengellinen sisältö, johon pelastu­mista tässä verrataan, on täydellisesti yhteneväinen muun Raamatun opetuksen kanssa. Kohtaa tulkittaessa on pidettävä mielessä, että Kirjoitusten mukaan ihminen ylipäätään tulee vanhurskaaksi yksin sydämen uskolla ja pelastuu tunnustautumalla Jeshuan seuraajaksi sekä vaeltamalla Hänen yhteydessään (Rm 10:9,10; Mt 10:32,33; Lk 12:8,9; 14:26,27,33; Hb 3:12-14).

Arkkiin menemisessä oli kysymys tietoisesta va­lin­­nasta, uskosta Jumalaan, kuuliaisuudesta Hänen Sanalleen ja jumalattomuuden keskellä tapahtuneesta julkisesta tunnustautumisesta Häneen (1Ms 7:1,5,7). Nooasta myös annetaan tämä tunnustus, että hän oli ”hurskas ja nuhteeton aikalaistensa keskuudessa ja vaelsi Jumalan yhteydessä” (1Ms 6:9); ja ennen kaik­kea se, että kun he uskosta Jumalaan ja Sanaansa olivat Arkissa (ja ”kastevedessä”), he olivat ”Jumalassa, so. Kristuksessa”, jossa olemiseen ja jonka ylösnousemukseen vain voi perustua ”hyvän omantunnon pyytäminen”:

”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee” (Hb 11:7).

Vertauskuvassa Arkki (”Jeshua”) oli se, joka pelasti, ei vesi, johon jumalattomana siihen joutuneet päinvastoin hukkuivat. Näkyvänä symbolina ja tunnustautumisena ve­sikaste kyllä erottaa ihmisen maailmasta. Kun ihminen suullaan, käytännön elämässä vaelluksellaan ja kastattamalla itsensä vedessä uuden Herransa  Nimeen, julkisesti tun­nustautuu Jeshuan opetuslapseksi, tulee hän todellisesti erotetuksi tästä maailmasta.

Kasteen esikuvana vedenpaisumus ja Nooan perhekunnan pelastuminen Arkissa on verrannollinen myös myöhemmälle kasteen esikuvalle, jossa Israel sai esikuvallisesti kasteen VL:n välimieheen ”Moosekseen pilvessä ja meressä”, so. Jeshuaan Hengessä ja vedessä, ylittäessään Punaisen meren (2 Ms 14:13-31; 1Kr 10:4,11). Sielläkin vesi hukutti jumalattomana siihen menneet, mutta Jumalassa oleminen pelasti ja meren ”kas­tevesi” käytännössä erotti siihen astuneet ja jumalattoman maailman toisistaan. Tärkeää on huomata myös, että Henki erotti israelilaiset ja egyptiläiset toisistaan jo ennen ”kasteveteen” menemistä, kuten tekee nykyajassakin (Apt 10:44-48; 2 Moos 14:19,20).

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen - vai Jeshuan Messiaan Nimeen

Ongelmia vilpittömien uskovienkin keskuudessa on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen se, että lähetyskäskyn asetussanoissa Mt 28:19 Jeshua sanoo: ”Kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja kun apostolit toteuttivat noita Sanoja, he aina ja vailla poikkeusta kastoivat Jeshuan Messiaan (tai Herran Jeshuan) Nimeen.

Tästä on seurannut sekä kirkkohistoriassa, että seurakunnan historiassa erilaisia ”ongelman” ratkaisuyrityksiä:

1)   On ajateltu, että Raamattu olisi ristiriidassa itsensä kanssa, ja ratkaisuna on sitten päädytty asetussanojen toistamiseen sellaisenaan – ajatuksena kaiketi, että Jeshuan sanat olisivat jotenkin arvovaltaisemmat ja ”varmemmat”. –Raamattu ei ole koskaan itsensä kanssa ristiriidassa – se on oikea tulkinta. Ei asetussanojen ja apostolien toteutuksen välillä mitään ristiriitaa ole. Jos ristiriita on, se on meidän käsityksissämme.

2)   Jotkut ajattelevat, että molemmat ovat raamatullisia tapoja – ovathan ne Raamatussa. Raamatullinen tosiasia on, että Raamatussa kastetaan vain yhdellä tavalla, Jeshuan Nimeen. –Äärettömän selvää ja yksinkertaista.

3)   Yksi tapa on ollut erään suomalaisen ns. ”vapaan kristillisyyden” piirissä sepitetty ratkaisuyritys. Siinä koetetaan yhdistää molemmat yhdeksi ”kastekaavaksi”: ”.. kastan sinut Jeesukseen Kristukseen, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, (Helluntailiikkeen Talvipäivät Kuopiossa 28-30.01.1974), kun on haluttu tulla sekä kirkollisesti ”hovikelpoisiksi” että olla samaan aikaan ”raamatullisia” – yhtälö, mikä ei koskaan ole mahdollinen. Tämä on lähes poikkeuksetta käytössä em. yhteisöissä. Tavassa ei liene välttämättä muuta epäraamatullista, kuin se, että ihminen ei koskaan kykene kastamaan toista ihmistä Kristukseen, ja että Raamatussa ei koskaan kasteta ketään tuollaista ”kastekaavaa” ja sanoja käyttäen, eikä apostolinen todistus tunne ko. toiminnan mahdollisuutta. –Ja siinäpä aivan tarpeeksi perusteita poispitäytyä ko. käytännöstä.

4)       Jotkut ajattelevat, että Matteuksen lähetyskäskyn nykyinen muoto olisi katolisen kirkon väärennös. Tukena tällaiselle on nähty mm. se, että Matteuksessa oleva lähetyskäsky esiintyy Eusebiuksen kirkkohistoriassa muodossa, jossa Jeshuan sanat on kirjoitettu: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni Minun nimeeni” (Eusebiuksen K., s. 134; kaikkiaan E:n teksteissä 18 x, aina samoin). Vesikastetta em. tekstissä ei mainita lainkaan. Kirjoitus on 300-luvulta jKr. eli samalta aikakaudelta ja kreikankielinen, miltä on keskeinen osa nykyisin käytettävissä olevista UT:n kreikankielisistä ns. ”alkuteksteistä” eli n. 200-500 jKr.

5)       Yhtenä perusteena on nähty, että Matteuksen loppu olisi väärennös, koska siinä olevat ”asetussanat” eivät esiinny muualla Raamatussa; on vedottu ”2-3:n todistajan sääntöön” (2Kr. 13:1; Jh. 8:17). On myös olemassa varhaisia kreikankielisiä lähteitä, joissa kirjailijaa uhkaillaan karkoituksella kirkkoisien toimesta, ellei hän käytä kirjoitustensa lähetyskäskyssä sanoja ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Eusebiuksella oleva kirjoitustavan vaihtoehto (”Minun nimeeni”) on merkittävä, samoin kuin se, että painostusyritykset ovat tulleet ”kolminaisuusoppia” samoihin aikoihin kehitelleiden kirkkoisien taholta, mutta näytöt siitä, että Matteuksen lähetyskäsky olisi väärennös, eivät alkuunkaan riitä perusteluksi sille, että Raamatun jakeita lähdettäisiin muuttamaan tai poistamaan niitä. Siihen tarvitaan mittaamattomasti painavammat ja kiistattomat todisteet. On vain luettava Raamattua tässäkin niin kuin se on kirjoitettu: Raamatussa ovat ”asetussanat” (Mt), ja ”mitä se on?” (Apt), eli se toteutustapa, millä näemme Herran apostolien asetussanoja toteuttavan ja mistä Raamattu sanoo, että Herra vahvisti sen, mitä he tekivät (Mk. 16:15-20; Apt. 14:3).

Myöskään ”2-3:n todistajan sääntö” ei ole perusteeksi kelpaava; se koskeekin meidän vaellustamme, ei Raamattua. Raamatusta voidaan tosiasiassa osoittaa monia asioita ja noudatettavia opetuksia, jotka on sanottu vain kerran. Väärennösepäilyt, enempää kuin Eusebiuksen versio, eivät myöskään voi eivätkä saa olla vähäisinkään perustelu pitäytyä Jeshuan nimeen kastamiseen.

6)       Yksi (omaan arvoonsa jätettävä) katolinen/liberaaliteologinen selitys ns. ”kolminaisuuskastekäytännölle” on ollut, että alussa, kun alkuseurakunnan toiminta ja ajattelu oli vielä kehittymätöntä, kastettiin Jeshuan Nimeen, niin kuin Apostolien Teot osoittaa, mutta että sitten kun kokemus ja ajattelu ”kehittyivät, syntyi tämä täyteläisempi kastekaava” (Nikolainen: ”Matteuksen evankeliumi”, s. 232). Tämä kirkolliselle teologialle tyypillinen perustelu pohjautuu siihen, että tosiasiallisesti kielletään Raamatun jumalallinen ilmoitusarvovalta, yleensä, ja kaikkia aikakausia koskevana, ehdottomana auktoriteettina. Ajattelutapa (ja ”usko”) lähtee siitä, että Raamatun Kirjoitusten katsotaan olevan vain aikaansa sidottujen vajavaisten ihmisten käsityksiä Jumalasta (jota kaiketi ei edes ole kuin noissa kuvitelmissa) ja Hänen tahdostaan, eikä noilla kirjoituksilla katsota olevan mitään jumalallista ilmoitusluonnetta, eikä auktoriteettia. Raamattu määritellään vain kirjaksi muiden joukossa, ja noudatettavaksi opiksi se, mitä kirkko ja sen ”teologia” kulloinkin päättää. Kristityn näkökulmasta tämäntyyppiset kirkollisen teologian sepustukset ovat roskaa, paitsi siltä osin, kun nekin todistavat alkuperäisestä käytännöstä. Tämä pätee sekä edellä olevaan, että seuraavaan.

Christenssen-Göranssonin Kirkkohistoriassa sanotaan vesikasteesta alkuseurakunnassa mm. näin:

”Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli Hänen omaisuuttaan ja oli Hänen suojeluksessaan” (Kirkkohistoria I, s. 20).

–Jeshuan Messiaan Nimeen kastamisen perusteet ovat Raamatussa – ei sen ulkopuolella.

Raamatullinen, apostolisen uskon mukainen tie on hyvin yksinkertainen ja mutkaton: tehdään vain niin kuin Raamatussa tehdään. Silloin ei ole tässäkään mitään ongelmia. Käytännön toiminnan kannalta ei ole mitään merkitystä silläkään, minkälaisia teologisia selityksiä on tehty ja tehdään siitä, miksi Matteuksen lähetyskäskyssä olevien vesikasteen asetussanojen toteuttaminen käytännössä tarkoittaa Jeshuan nimeen kastamista. Käytännön toimintaan ei vaikuta mitään myöskään se, onko Matteuksen lähetyskäskyn oikea sanamuoto Jeshuan Nimeen, vai Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. –Molemmissa tapauksissa UT:n yksiselitteinen todistus vesikasteen toteuttamisesta pysyy samana.

On kuitenkin ilmeistä, että on paljonkin vilpittömiä uskovia, jotka ovat kastattaneet itsensä sydämestään ja ymmärryksensä mukaan Jumalan tahdon tehden, mutta joiden kastetta ei sitten kirkkokuntien toimesta olekaan toteutettu niin kuin Raamatussa, Jeshuan Nimeen, vaan jotakin kirkkokunnallista sanamuotoa käyttäen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. –Onko heitä pidettävä kastamattomina? Painopiste asiassa on joka tapauksessa siinä, mitä itsensä kastattanut on Jumalan edessä tehnyt ja mitä siten ihmisen ja Jumalan välissä on tapahtunut, eli hän on kastattanut itsensä, eikä häntä pidä painostaa kastattamaan itseään toista kertaa. Mutta jos hän oman uskonsa tähden ja omantunnon syistä haluaa tulla myös kastetuksi niin kuin Raamatussa kastetaan – ja peruste on nimenomaan tämä – niin vaikea häntä on siitäkään Raamatun perusteella kieltää ja tuomita. Tässä kohden tarvitaan tapauskohtaisesti erityistä hengellistä viisautta ja harkintaa.

Yhteenveto vesikasteen merkityksestä

UL:n vesikasteen merkitys, kuten kaikki muukin, on johdettava Kirjoitusten kokonaisuudesta. Kun niin tehdään, havaitaan se ensinnäkin lähes täysin vapaaksi niistä merkityksistä, mitkä kirkkolaitos on sille omassa, pakanallisen sakramenttimytologian versiossaan antanut. Mutta sen valossa mitä todellisesti on Kirjoitettu, se on yllättävän vapaa myöskin monista niistä merkityksistä, mitä erilaiset kristillisyyden variaatiot ovat sille antaneet.

Tämä ”erotusdiagnosointi”, jolla Kirjoitusten asettama merkitys ja ihmisten vesikasteelle antamat merkitykset erotetaan toisistaan, on selkeyden vuoksi hyvä aloittaa ”pelastuksen tien” alkupäästä ja edetä sieltä – jotenkin raamatullisessa – järjestyksessä lopullista pelastusta kohti.

Vesikaste ei:

1) ole evankeliumi; 2) synnytä uskoa, 3) tee opetuslapseksi; 4) anna syntejä anteeksi; 5) vanhurskauta; 6) ympärileikkaa sydäntä Hengessä; 7) uudestisynnytä; 8) lahjoita Pyhää Henkeä missään merkityksessä – lapseuden Henkenä (Rm 8:14), Hengen sinettinä (lunastuksen päiväksi, [Ef 1:13; 4:30]), Hengen kasteena, täyteytenä/voiteluna; 9) liitä seurakuntaan, Messiaan ruumiiseen; 10) itsessään pelasta.

Mutta vesikaste kyllä:

1) on pelastavan evankeliumin erottamaton osa; 2) uskoviksi ja opetuslapsiksi tulleet kastattavat itsensä; 3) on evankeliumin vaikuttaman uskon syntymisen ja synnit anteeksiantavan parannuksen/mielenmuutoksen välitön seuraus; 4) koskee vanhurskautettuja, Hengessä sydämeltä ympärileikattuja ja kastettuja uudestisyntyneitä; 5) UL:n seurakunnan jäsenet ovat kastattaneet itsensä vedessä; 6) itsensä kastattaneiden kesken järjestetään ehtoollinen; 7) on erottamaton osa pelastuksen tietä.

Johdonmukainen ja loogisesti kestävä johtopäätös siten on, että evankeliumin yhteyteen kuuluvana, sen erottamattomana osana ja Jeshuan opetuslapseuteen tunnustautumisen tekona, vesikaste julistaa Jumalan pelastus-/luomistekoja ja on niiden vertauskuva, symboli ja sinetti.

Uskon puute, muuttumaton mieli ja vesikaste

Pyhät Kirjoitukset sisältävät opetusta myös siitä, mitä seuraa, kun mieleltään muuttumaton koettaa kastattaa itsensä. Johannes kastoi ”parannuksen kasteella” ja kehoitti kansaa uskomaan Häneen, joka tulee hänen jälkeensä, se on, Jeshuaan. Jo Johanneksen kasteelle pyrki – tuloksetta – tulemaan henkilöitä, joilta puuttui Aabrahamin usko ja parannus/mielenmuutos ja sen hedelmät:

”Nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle, sanoi hän [Johannes] heille: ’Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen sovaliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: ’ Onhan meillä isänä Aabraham..” (Mt 3:7-9).

Kun Noita Simon koetti tulla Pyhän Hengen palvelustehtävävoitelusta osalliseksi ”kastattamalla” itsensä ilman todellista mielenmuutosta, kuuliaisuutta Jumalan Sanoille ja sydämen puhdistusta uskolla, ja rahalla, Raamattu osoittaa tuloksen, miten tuo vesikastetoimituksen ”tehty teko” toimi:

”..kasteen saatuansa hän [Simon] pysytteli Filippuksen seurassa.. Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: antakaa minullekin se valta.. Mutta Pietari sanoi hänelle: ”Menkööt rahasi.. kanssasi kadotukseen.. ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän Sanaan, sillä.. sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny.. ja rukoile Herraa – jos ehkä.. sydämesi ajatus.. anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan.. kiinni vääryyden siteissä (Apt. 8:13-23).

Raamatussa kyllä käytetään noita Simonin kohdalla ilmaisua ”ja Simon itsekin uskoi”, mutta jäljempänä tuleva teksti osoittaa, että tosiasiallisesti hän ei kuitenkaan ollut muuttunut mieleltään, mikä aina on todellisen, pelastavan sydämen uskon, parannuksen ja kääntymyksen sisältö.

Vallitsevan uskonnollisuuden vallanpitäjät ja pakanallinen rahanvalta koettivat siis jo alusta alkaen temmata vesikasteesta ja apostolisesta palvelustehtävävoitelusta itselleen lihan käyttöön sakramentalistisen ja jumalattomaan virkavaltaan perustuvan välineen asemansa ylläpidon välikappaleiksi ja ihmisten sitomiseksi hallintavaltaansa. Mutta silloin Jumala, Pyhän Hengen voitelun kautta omissaan, ei sallinut sellaisen vielä tapahtua.

Ja kun lihan uskonnollisuuden aikeet eivät onnistuneet, kääntyivät uskonnollisuuden edustajat jo tuolloin Jumalan asettamaa kastetta vastaan, jättämällä ojentautumatta sen mukaan. Sillä ei ollut sellaiselle kasteelle ja sydämille mitään käyttöä; he olisivat tarvinneet hallinnointiinsa kaltaistensa kääntymättömien ja mieleltään muuttumattomien ”kumileimasin-automaattikasteen”.

”Jeshua.. sanoi heille [ylipapeille ja kansan vanhimmille]: ’Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä? Niin he neuvottelivat keskenänsä.. [”ylimääräisessä ekumeenisessa piispain-/kirkolliskokouksessa”] Jos sanomme ’Taivaasta’, niin hän sanoo meille: ’Miksi ette siis uskoneet häntä?’ Mutta jos sanomme: ’Ihmisistä’, niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana’. Niin he vastasivat Jeshualle ja sanoivat: ’Emme tiedä’ (Mt 21:23-27).

Tuskin saattaisi kuvitella täydellisempää kuvausta lihan uskonnollisuuden ja sen edustajien jumalattomasta, niljakkaasta kirkkopoliitikkojen ”kaupallisesta” valtapyyteiden hengestä! –Ja täsmälleen samalla tavalla on tänäänkin. Tietenkin. Niinpä he ovatkin asettaneet oman jumalattoman sakramentalismin versionsa raamatullisen kasteen paikalle, ja käyvät mitään kaihtamattomalla raivolla kaiken sellaisen kimppuun, mikä hiukankaan tuo aiheesta esiin Jumalan asettamuksia ja näyttää heidän väärennöksiinsä Sanan ja Hengen valoa, paljastaen heidän petoksensa.

1)   [Hakasuluissa] olevat tekstit ovat allekirjoittaneen tekemiä selventäviä täydennyksiä ja lisäyksiä tekstiin. Hakasulut raamattuviittauksen ympärillä [1Ms 6:14] tarkoittavat, että lainauksessa on poikettu v:n -33/-38 raamatunkäännöksen tekstistä, pyrkien käyttämään lähempänä alkukieltä olevaa ilmaisua. Hakasulkuja ei ole kuitenkaan käytetty, jos teksti on toisin pelkästään isojen alkukirjainten poikkeavan käytön ja Jeshua Messias -nimimuotojen osalta. -33/-38 käännöksestä poikkeamisen perusteina ovat olleet Ison Raamatun Tietosanakirjan (IRT) ja UT:n Novumin alkukielten selitykset ja käännökset sekä muut raamatunkäännökset.

2) Yllä oleva ”Raamatun vesikaste” –teksti on Pentti Heiskan kirjan ”KIRKKOLAITOSINSTITUUTION PERUSPYLVÄÄT JA PELASTUKSEN TIE”, valmisteilla olevan, uudistetun 2. painoksen käsikirjoitusluonnoksesta ja sisältyy sen toiseen päälukuun ”SAKRAMENTTI”.

3) Teksti on (muuttamattomana tekstikokonaisuutena) täysin vapaasti kenen tahansa käytettävissä kaikissa muodoissa, sähköisenä, painettuna ja äänitteenä.  Mutta sen myyminen on kaikissa muodoissa kielletty (Mt 10:7).